Rauha

”Hengen hedelmä on rauha.” (Gal.5)

Tunnemme rauhattomuuden aika hyvin, rauhan huonommin.

Rauha on silti lähempänä meitä kuin sen puute. Ilman perustan hiljaisuutta emme edes tietäisi mistään rauhattomuudesta. Rikkumaton hiljaisuus on ennen kaikkea muuta, ennen elämää ja kuolemaa.

Adam ja Eeva söivät kielletyn hedelmän. Tuli lähtö Eedenistä, alkoi työläs synnyttäminen ja synkeä työelämä, koko rauhaton ja holtiton maailmanhistoria, tulevaisuus alkoi tehdä itseään tykö. Ulkoinen ja sisäinen säätö ja sähläys alkoivat. Otsille kihosivat hikikarpalot, maa rupesi puskemaan orjantappuroita, ja ihmisiä tappuraisen ajan orjiksi.

Samalla syttyi ihmiskunnan pohjaton kaipuu takaisin kotiin, rauhaan. Kaikki tuntevat sen, henkilökohtaisen uskonnollisen paletin väreistä riippumatta, tai vaikka paletista puuttuisivat värit vallan.  

Jeesuksen pää rikotaan orjantappuroilla. Otsalle kihoavat karpalot, verimarjat, kotiinpaluun verihedelmät.

Ne sekoittuvat kaikkeen vereen mitä maailmassa on ikinä vuodatettu, ja siihenkin mikä vielä virtaa lämpimänä ehjissä suonissa. ”Te olette minussa ja minä teissä.”(Joh.14)

Yksi veri, yksi henki, yksi jakamaton todellisuus, koti.

(TS)