”Hengen hedelmä on rauha.” (Gal.5)
Tunnemme rauhattomuuden aika hyvin, rauhan huonommin.
Rauha on silti lähempänä meitä kuin sen puute. Ilman
perustan hiljaisuutta emme edes tietäisi mistään rauhattomuudesta. Rikkumaton
hiljaisuus on ennen kaikkea muuta, ennen elämää ja kuolemaa.
Adam ja Eeva söivät kielletyn hedelmän. Tuli lähtö
Eedenistä, alkoi työläs synnyttäminen ja synkeä työelämä, koko rauhaton ja
holtiton maailmanhistoria, tulevaisuus alkoi tehdä itseään tykö. Ulkoinen ja
sisäinen säätö ja sähläys alkoivat. Otsille kihosivat hikikarpalot, maa rupesi
puskemaan orjantappuroita, ja ihmisiä tappuraisen ajan orjiksi.
Samalla syttyi ihmiskunnan pohjaton kaipuu takaisin kotiin,
rauhaan. Kaikki tuntevat sen, henkilökohtaisen uskonnollisen paletin väreistä
riippumatta, tai vaikka paletista puuttuisivat värit vallan.
Jeesuksen pää rikotaan orjantappuroilla. Otsalle kihoavat karpalot,
verimarjat, kotiinpaluun verihedelmät.
Ne sekoittuvat kaikkeen vereen mitä maailmassa on ikinä
vuodatettu, ja siihenkin mikä vielä virtaa lämpimänä ehjissä suonissa. ”Te
olette minussa ja minä teissä.”(Joh.14)
Yksi veri, yksi henki, yksi jakamaton todellisuus, koti.
(TS)
(TS)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti