tiistai 30. maaliskuuta 2010

Tikkutiistai:

"Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen."

En tiedä edes kuinka tämä tietokone toimii. En tiedä miksi jotain tapahtuu kun painan näppäintä. Ehkä kyseessä on ihme? Miten kirjaimet tulevat?
Kun on ongelmia, tämä kaikki herättää raivoisaa avuttomuutta. Joku on rakentanut laitteen, joka on kyllä yleensä rakastettava, mutta joka meni rikki.
Syntyy halu rikkoa loputkin. Heittää kone parvekkeelta valmistajansa päähän pystyyn. Ikkunasta läpi koko Windows. Se on tehnyt tämän tahallaan.

Liikennevaloissa kun tulee eteen punainen toisensa jälkeen, alkaa epäillä, että jossain on ilkivaltias, joka piruuttaan säätää esteitä tielleni. Vain puoli senttiä otsaluun tällä puolen on taikauskoinen luolamies, joka uskoo Ylisäätäjään, jota kuuluu ehkä lepytellä ja maanitella, salassa kiroilla.

Elämän pitäisi olla hallittavissa. Se ei ole.
"Pitäisi" tulee muuttaa. Se on muutettavissa, hallittavuus ei.

Tietokone tietoineen on kappale kakkua sen käyttäjään verrattuna. 
Kuinka lause muodostuu käyttäjän aivoissa!? Mikä ajattelee näin? Mitä ymmärtäjän ymmärrys on? Viisaan viisaus?
Kuka ajattelee? Kuka täällä oikein on kuka?

Päivän tekstissäkin on kyse tästä: "Herodes ilahtui kovin nähdessään Jeesuksen, sillä hän oli jo pitkään halunnut tavata hänet. Hän oli kuullut Jeesuksesta ja toivoi, että tämä tekisi hänen nähtensä jonkin ihmeteon. Hän kyseli Jeesukselta kaikenlaista, mutta Jeesus ei vastannut hänelle mitään."

Kun Jeesus ei vastannut mitään, saati Herodeksen odotuksia, tuli tarve heittää ukko menemään. Ja sen hän myös teki melko kirjaimellisesti.
Jumala on nimetön, eikä vastaa kenenkään odotuksia. Syntyy kun lauseet loppuvat.

Nimettömyydessä, kaikkia alkuja ennen ja loppujen lopuksi, Herodes ja Jeesus ovat yhtä.

Malkamaanantai:

Pietari kieltää Jeesuksen ja kirjallisuuden historian tunnetuin kukko kiekuu.

Pietarista tiedetään enemmän kuin kukosta. Hänestä on kirjoitettu paljon, hän on itsekin kirjoittanut, bestsellereitä vieläpä.
On muodostettu kaavioita miehen persoonasta. Havaittu impulsiiviseksi ja jääräpäiseksi, kirkon kukkoilevaksi kallioksi.
On rakennettu valtavasti kirkkoja hänen nimelleen ja nimessään, se kristikunnan suurinkin Roomassa.
Ja Liedon kirkko tietysti. Mahtimies kirkon historiassa kerrassaan, Pietari.






Kukollakin on tämä yksi Jerusalemissa. "Kukonlaulun kirkko". Mahtikukko kirkon historiassa.
Pietarin häpeän kukolla on lähiomainen - kunnian kukko.
Tämä tunnetaan lähinnä negatiivisen toimintansa kautta, ei-laulamisen. Jäätävä hiljaisuus joka seuraa toimintaani, se että kunnian kukon laulua ei kuulu, kertoo karua viestiä epäonnistumisesta.
Elämän luonteeseen kuuluu, että kunnian kukon positiivista palautetta kuulee harvoin.
"Ihminen on pyrinnöissään performatiivisesti epäonnistuva olento, joka samalla uskoo omaan tärkeyteensä, täydellistymisensä mahdollisuuteen." (Tuomas Nevanlinna)
Nevanlinna näkee epäonnistumisessa - ja jopa synnissä - tiettyä komiikkaakin. Ihminen kompastuu (vaikka banaanin kuoreen) mutta jatkaa silti aina eteenpäin.

Kukolle on jäänyt kulttuuri-, ja uskonnonhistoriaan myös eräänlaisen herättäjän ja valvojan rooli. Tuuliviireissä kukko on yleinen aihe. Siellä sen tehtävänä on näyttää mihin suuntaan nyt tuulee.
Ainakin pohjois-eurooppalaisen pedagogiikan historiassa kukko on ollut päättäväinen ja viisas opetuksen valvoja, aapiskukko.
Tämä kukko osaa käyttää sekä karttakeppiä että porkkanaa tiedon - lähinnä lukutaidon - perille saattamiseksi. Ja tarvittaessa, urospuolisuudestaan huolimatta, jopa munia palkintoja opin ja muun hyveen tiellä pärjänneille.



Mikä sai sen yhden kukon tuolle kohtalokkaalle pihalle juuri tuolloin? Sattuma? Johdatus? Ovatko ne sama asia? Jälkiviisastelua kumpikin?
Ehkä kanalassa oli tullut jotakin sanomista, ja tämä yksi päätti lähteä jaloittelemaan temppelin tienoille, ja jaloitteli itsensä samantein maailmanhistoriaan. Kiekui maailmankirjat uusiksi... 

Tekstin mukaan vain Jeesus oli tietoinen toimija tuona yönä, jopa maagisen tietoinen. Hän ennakoi eli ennusti kummankin olion käyttäytymisen.
Kukko ja apostoli vain lukivat mitä sisäiseen käsikirjoitukseensa oli kirjoitettu.
Pietarille oli tuossa replikoinnissa varattu performatiivisen epäonnistujan rooli. Opetuslapsen viimeinen lause lajitoverille, häntä syyttäneelle miehelle, oli: "En käsitä, mistä puhut."
Sitten kukko lauloi.
En käsitä, mistä ihminen puhuu, mutta kukon puheen käsitän. Olemme samalla tasolla; kanalasta ulos potkittu ja kuvitelmistaan riisuttu wanna be -uskonsankari.

En käsitä mitä itsekään puhun. Vain että kaikki kiellettävissä oleva on kiellettävä. Ihmiset, jumalat ja vapahtajat.
On päädyttävä "hiljaiselle aavikolle" (Eckhart), sinne on saavuttava ihmisten, jumalten, kukkojen ja kaiken muunkin, ja vaiettava.
Jakamattomalle perustalle, jossa sen enempää häpeän kuin kunniankaan kiekuna ei kuulu.
Koska sen ulkopuolella ei ole mitään, ei ole uhkaakaan eikä pelkoa. Olla täysin suojassa ilman minkäänlaista suojaa.

"Jos ihminen näkee kaikki elävät olennot ikäänkuin ne olisivat hänen ruumiissaan,...,silloin hänen ei tarvitse suojella itseään muita vastaan... Hän käsittää kaikkien olentojen ykseyden, ja aistiharhat ja murhe häviävät." (Isavasja upanishad)

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Palmusunnuntai:

Vehnänjyvä putoaa maahan ja kuolee.

"Oliot lepäävät rauhassa palatessaan itselleen kuuluvan avaruuden hetkeen. Lepo on kaiken liikkeen koti ja hallitsija." (Heidegger)
"Jos teiltä kysytään: mikä on Isänne merkki teissä?, niin vastatkaa: liike ja lepo." (Tuom.ev.)

Paljon hinta on vähäinen. Paljoa ei saa jos tyytyy vähään. Kaikki tunnettu on perin vähän.
Liike lähtee tyhjästä. Tulen takaisin.

(pelätään tyhjää horror vacui liikutaan loputtomasti paetaan paikkaa ulottuvuudetonta pistettä kaiken loppua ja alkua pelataan pelaamasta päästyä hengästytään hengettömäksi, käytetään passiivia)

Aamuyö haukkasi ajasta vain tunnin: on yö joka nielee koko ajan.

Mikään ei ala jos mikään ei lopu.
Hetki on tullut ja tulee. Liike vaihtuu olemiseen. Olio palaa itselleen kuuluvaan avaruuden hetkeen. Hän lepää rauhassa. Piste.

Ihmisen poika ja tytär putoaa maahan, kirkastuu.
Olen takaisin.
Peli on pelattu.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Kain, Abel ja Nalle Puh

Kuolemalla on huono maine. Elämää selvästi huonompi.
Kuin Kain ja Abel, veljeksiä ovat kuitenkin. Abelin hyveellisyys jäisi huomaamatta ilman Kainin paheellisuutta. Toisinkin päin toki.

Seuraan saattoväkeä hautausmaan harmaudessa. Väki on pieni, vakava ja mustissaan. Arkku lasketaan hautaan, kansi päälle.
Alkaa sataa. Elävät vetävät sateenvarjoja auki.
Iäkäs pariskunta on lähtiessään ilmeisesti ottanut mukaansa lastenlasten jättämän varjon. Se on punainen ja auetessaan paljastaa Nalle Puhin.

Nallen korvat ponnahtavat ylös. Se on huima näky synkässä maisemassa.
"Loppuiko kertomus?" Risto Reipas kysyi.
"Tämä loppui. Niitä on lisää." (Nalle Puh)

Kertomuksen on loputtava, ennen kuin uusi voi alkaa.
Kuolema ei ole kaiken loppu, vain minun, sinun ja maailmamme.
"Kuolemaa ei ole" pätee vain siinä tapauksessa että elämääkään ei ole.

Takertuminen eristää ja sulkee portit. Halu tappaa omistajan ja omistetun. Kuolemasta ei ole tappajaksi koska se ei halua omistaa mitään eikä ketään.
"Kuoleman oma" on elossa. Kuollut ei ole enää kuoleman oma. Tässä on oltava tarkkana.

Arkun päällä ei tarvita sateenvarjoa.
Portteja avautuu.

Kainin ja Abelin paradoksi:
Joka haluaa pelastaa sielunsa eli elämänsä, kadottaa sen, ja päinvastoin. (Jeesus)
Elämänhalu on kärsimyksen lähde ja lähtökohta. (Buddha)

Näitä oli karvasta nieleskellä nuorena. Ennen kuin voi tulla sisään, on mentävä ulos.
Elämän puolivälin jälkeen virta on selvästi kääntynyt, vaikka "on täällä silti helvetisti kaunista katseltavaa" (Ismo Alanko).

En ole elänyt ennen, enkä tule elämään tämän koommin. Portti on ahdas mutta auki. Viiltävän kaita tie, ei tilaa kulkea. Vain yksi askel...
"Tienhaarassa seisoo mies
aivan liikkumatta;
kuin olisi lakannut odottamasta."
(Saarikoski)

Tie olemiseen - isän luo - ei kulje horisontaalisesti, kuten tie elämään ja kuolemaan.
Abel pyörii tiluksillaan, Kain vaeltaa maat ja mannut.
Kain on tuhlaajapoika, sikojen ja porttojen kaveri. Hän löytää kotiin ennen veljeään.

Abel on kotona, mutta pihalla. Jauhaa aina sitä samaa, kiertää ympyrää, tarjoaa uhrejaan. Uskollinen mutta yllätyksetön.
Kain on synkempi ja arvaamattomampi, mutta toisaalta jotenkin hurjempi. Oleminen kysyy hurjuutta, on luovuttava elämästä. Annettava veljelle anteeksi. Tultava häntä vastaan, avosylin.
Kumpikin potee isäkompleksia ja veljeskateutta, mutta isän takana, mikä lie, odottaa, on...
"Tällä voimalla ei ole mitään yhteistä minkään asian kanssa: se synnyttää ei-mistään jotakin ja kaiken." (Eckhart)
Isän ja pojat. Ja meidät reppanat, poikien lapset.

Eteneminen ajassa on vaeltamista kuoleman varjon laaksossa. Se mikä näyttää elämältä, saattaa olla kuolemaa, ja päinvastoin. Koskaan ei tiedä - varsinkaan silloin kun luulee tietävänsä.
Kyllä elämälle on ei elämälle. Ei on kyllä.
Sikalasta on paljon lyhyempi tie kotiin kuin temppeleistä ja akatemioista.

Kuolla kaikelle, kaiken aikaa. Mikä mieletön ilo ja keveys!

Kuolla!
Olla!
(Jos Eckhartilla olisi ollut Facebook kammiossaan ja suomen taito, hän olisi peukuttanut suomen kielen maailman hienovireisimmäksi. Mystiikan äidinkieleksi.)

"Elämän puun tietä
vartioitsee
välkkyvä, leimuava miekka.
Sen olen nähnyt.
Kun otan sinua kädestä
en tiedä mitä lupaisin."
(Saarikoski)

torstai 11. maaliskuuta 2010

Ilona

Jeesus sanoi perässään juoksevalle, apua huutavalle naiselle: sinä koira, tapahtukoon sinun tahtosi,
käänteinen Isä Meidän. Jumala ihmiselle, ihminen Jumalalle, koira koiralle, ei eroa enää.
Jumalakin on kuin hajalla, kunnian kurja kuningas.
Nainen heittäytyi maahan, meni muruiksi, putosi pöydältä koirille. Suuri on sinun uskosi, tapahtukoon sinun tahtosi.

Lumikinokset ovat saaneet katedraalisia mittasuhteita. Kohta ne sulavat.
Myllysilta niiasi jäälle ja talvelle, mutta ei vielä pohjaan asti. Sen yli on ajettu laskutoimituksen perusteella 300 miljoonaa kertaa 35 vuoden aikana. Pistää niiaamaan sillan sellainen laskutoimitus.



















Ylös ja alas, sama se.

Istun vastapäätä ikivanhaa naista. Ikkunasta näkyy tuomiokirkon torni.
Emme keksi oikein puhuttavaa. Mietin olisiko jo aika lähteä täältä. Nainen saattaa miettiä samaa.
Hän on alkanut sulaa pois, katseen valo on hajonnut maisemaan. Huoneen nurkassa on pöytä, jonka päällä muutama haalistunut muisto.
Minä tulen perästä, minäkin olen kohta ikivanha. Eipä aikaakaan.

Eckhart sanoo että huomenna saatan olla jo nuorempi, ylihuomenna tuhat vuotta vanhempi, sielusta ei koskaan tiedä. Sitä ei pitele pirukaan!
Tuhat vuotta sitten ja tuhat vuotta tästä tulevaisuuteen on yhtä aikaa. Nyt yhtä kaikki.

Niin alas on mentävä, ettei aikaa ole. Sulettava kuin ikuisuuteen. Valuttava siltojen alle ja mereen. Vasta silloin ja siltojen alla sielu syntyy, valo syttyy.
Valo syntyy pimeässä.
Koko elämä perustuu yksilölliseen sieluun. Sitä ei ole, mutta se haluaa vaikka mitä.
Kunniaa, pelastusta, rauhaa, tunnustusta, turvaa ja tulevaisuutta.
Ei-mikään kaipaa ei-mitään hartaassa himossa.

Hartaan harhan on hajottava, tietenkin. Mikään ei ole harhaa kun kaikki on.
Synnytään kuolemaan, kuollaan syntymään.
Saarikoski kirjoitti kauneimmat lauseensa vähän ennen kuolemaa. "Olen valo joka vie sinut pimeään."
Jeesus sanoi "olen valo kaikkien heidän yläpuolellaan", ja siihen valoon hänet pian myös naulattiin.
Saarikoski veti naulan päähänsä, tanssi hämärän tanssit, hoippui Valamoon, kuoli ja haudattiin.
Pääsiäispäivänä haudalla kävijät kohtasivat tyhjiä pulloja.

Taloni naapurissa on melko koominen punaisten valojen katu. Kolme yrittäjää tarjoaa punaisia palveluita. Nyt olisi tarjolla "Kaunis Ilona", sekä hänen hallinnoimansa "SM-sessio".
Kauniilta Ilonalta saisi siis maksua vastaan kai selkäänsä jos haluaisi.
Kadulla on myös Bambu Garden. Siellä saa maksua vastaan korvilleen kaupungin karmeinta karaokea, 17/365.
Selkäänsä voi kyllä saada ilmaiseksikin, jos osaa käyttäytyä.
Yhtä kaikki.
Vaikka en ole nähnytkään kaunista Ilonaa, olemme samaa pataa, erottamattomat.
Myös Bambu Gardenin nurkassa satorin saavuttanut Arska istuu kanssamme bodhi-puun alla Isän oikealla puolella. Tupakantumppikin katuojassa yhtyy meihin olemisen ekstaasissa.

"Jos jollakin lailla kiinnität huomiota itseesi, tai johonkin asiaan tai ihmiseen, et ole alhaalla etkä myöskään vastaanota mitään. Mutta jos olet täysin ja kokonaan alhaalla, vastaanottamisesi on sen mukaisesti täydellistä." (Eckhart)

Niiattava pohjaan asti. Ylös, alas.
Jos jollakin lailla...