Herra ilmestyi palavassa
pensaassa jota tuli ei kuluttanut. (2.Moos.3)
Soluhengitys on hidasta palamista, hapen yhtymistä aineeseen joka hajoaa, muuttuu, kuluu. Ruumis on hiljaisella liekillä koko ajan, ja kuluu niin muodoin muotoineen - samoin kaikki mikä siihen kytkeytyy: nimellinen, henkilöytynyt tarina, ansiot ja vajavuudet, muistot, kiintymykset, antipatiat, inhimilliset ja yli-inhimilliset suhteet, kaikki hetkelliset retkikokemukset tällä autiolla aavikolla - kaikki yhtyy hengen happeen hulmahtaen.
Se on, paitsi palamista,
myös palaamista kotiin. Totuus ei pala tulessa.
Se on jokaisen elävän
olennon hulmuava luvattu maa, kulumattoman, tässä olevan rakkauden hehku joka lopulta
polttaa kuolemankin (Laul.l.8).
Ruumis kuluu, mieli väsyy.
Aika kuluu, sen perusta ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti