torstai 18. lokakuuta 2012

Jeftan hanke












Tuomiokirkossa esitettiin Händelin oratorio Jefta. Esitys oli tosi hieno ja tosi pitkä, yli kolme tuntia. Alussa valo tuli kirkon ikkunoista sisään, lopussa sisältä ulos.

Säveltäjälle kävi vähän samoin. Silmäsairaus vei näön kesken työn, vieläpä kesken tämän kohtalon ironiaa soivan kuoro-osuuden valmistelun:

"How dark, O Lord, are thy decrees,
All hid from mortal sight!
All our joys to sorrow turning.
And our triumphs into mourning,
As the night succeeds the day.
No certain bliss,
No solid peace,
We mortals know,
On earth below."

Chorus päättyy jykevästi, ja tarjoilee minusta koko oratorion ja sen perustana olevan kertomuksen kulminaation ja kultajyvän:

"Yet on this maxim (we) still obey:
Whatever is, is right."

Händeliltä sammui ulkoinen valo, mutta sisäinen riitti saattamaan loppuun aloitetun työn.



Kuten kaikilla meillä, oratorion nimihenkilöllä Jeftallakin oli nielemistä tuon Whatever is right -maksiimin kanssa. Hän joutui monesti tilanteisiin joissa heräsi kysymys, onko tämä nyt oikein minkään kohtuuden puitteissa.
Onko kaikki hyvin, näin kun kaikki on, vai onko jotain mitä voisi vähän säätää paremmaksi.



Jefta oli tuomari, heimopäällikkö. Hänen isänsä oli Gilead, äiti nimetön prostituoitu.
Gileadilla oli myös laillisen vaimonsa kanssa poikia. Nämä ajoivat porton pojan pois, muille maille. "Siellä hänen ympärilleen kokoontui joutilaita miehiä, jotka seurasivat häntä hänen retkillään." (Tuom.11:3)
Ilmaisu antaa ymmärtää vaikkei suoraan sanokaan, että "retket" suuntautuivat jonnekin yhteiskunnallisen laillisuuden rajaseuduille.

Mutta Herran mieleen mies oli silti.
Jefta valitaan odotusten vastaisesti johtamaan israelilaisten vapauttamista ammonilaisten sortajien ikeestä.
Odotusten vastaisesti viimeksi mainitut saavat myös pahasti turpiinsa.

Vapaus kansalle tuli, mutta samalla tuli myös Jeftalle tiukka paikka, kaikki ilot suruksi muuttava.
Mies oli lähtiessään luvannut uhrata Kaikkivaltiaalle ensimmäisen elävän olennon jonka kohtaa palatessaan. Valot sammuivat Jeftan mielessä, kun hänen ainoa lapsensa, tytär - libretossa Ifis, Raamatussa nimetön - oli se vastaantulija.

Oratoriossa alkaa kova vääntö eri äänialoissa.
Tapa ukko ittes mieluummin! kehottaa äiti korkealta ja kovaa.
Tapa vaikka koko maailma! Lastani ette saa!
Tuleva sulho on vähän samoilla linjoilla, ja tarjoaa itseäänkin sijaiskuolijaksi niin heleällä kontratenorilla, että rähmäsilmäinen hämärässä kirkossa istuja hämmentyy. 


Jefta toivoo, että aurinko menisi sinne missä se ei paista. Kätkisi inhottavat säteensä!

Ainoa rauhallinen toimija on tytär itse.
Hän laskeutuu mielellään "kuoleman käsivarsille", jos kerran tilanne sitä vaatii.

Aika usein on niin, että kovan kohtalon uhri saa osakseen ylenmäärin surkuttelua ja huolta.
Paljon enemmän kuin hän itse toivoisi.
Huolehtiminen ja sureminen ei ole vielä kertaakaan tähänastisen maailmanhistorian aikana koitunut yhdenkään kohteensa hyväksi eli kevennykseksi.

Mutta ei sillekään mitään voi, kuten ei millekään muullekaan. Whatever is, is right. So be it.
Tietäkää, että jos Jumala ei sitä tahtoisi, sitä ei myöskään olisi. (Eckhart)
Koskee kaikkea mikä on. 




Raamatussa tyttö pyytää päästä pariksi kuukaudeksi vuorille kavereidensa kanssa, suremaan yllättävää ja inhimillisesti katsoen liian varhaista poismenoaan. Tulee kuitenkin takaisin - ei lähde isänsä tapaan oudoille "retkille" pitkin horisonttia, vaan antautuu uuden, entistäkin tulisemman sulhasensa käsivarsille, neitsyenä, polttouhrina. Hyvä tyttö, melkein ylihyvä.
(Moni olisi sijassaan ratsastanut katsastamaan, josko earth below olisi horisontin tuolla puolen ehkä jotenkin solidimpi ja solidaarisempi.)

Oratoriolibretto armahtaa koko porukan, Korkeinta myöten, ja antaa enkelin tulla väliin.
Ei tuollaista valaa nyt ihan kirjaimellisesti tarvitse ottaa.
Homma hoituu hyvin siten, että ei tapeta tyttöä mutta että hän antautuu Taivaalle säilyttämällä neitsyytensä.
Uhri se on sekin.



Neitsyys on nykyjargonissa jotakin hävettävää, jotain mistä pitää päästä eroon.
Toisaalta uskonnollisissa yhteyksissä seksuaalista koskemattomuutta on pidetty jonkinlaisena korkeampana hengellisenä tilana, harvoille valituille sopivana. Ja aiheutettu samalla monenlaisia hyväksi- ja väärinkäytöksiä.
Harvat valitut ovat usein osoittautuneet harvinaisen huonosti valituiksi, joista on valitettu oikeusistuimiin asti.

Ruumiillinen neitsyys, sen varjeleminen ja menettäminen, on joutavaa ruumiillista tai hengellistä kikkailua.



On toinen tapa säilyttää neitsyys, koskemattomuus.
Silloin koskematon on se joka ei kosketa mitään, ja jota mikään ei kosketa.
Joka ei retkeile missään. Ei kaikkein upeimmissakaan horisonteissa.
Se ei ole "ihminen", eikä "jumalakaan".
Tai, yhtä hyvin - on, jos "ihmisyys" ja "jumaluus" miellyttävät korvaa enemmän kuin via negativa.
Whatever.

Se on saavuttamaton, koska on jo saavutettu.

Eckhart saarnaa, että tällainen neitsyys on nimenomaan kuvaamatonta: se ei ota kuvia eikä ole kuvattavana.

Joskus E kuvaa tilaa sielun kipinäksi, jonkinlaiseksi olemisen alkioksi, jossa uinuvat potentiaalina kaikki muodot. Kun kalvo poksahtaa ja neitsyys menee, alkaa synnyttäminen. Muodot tulevat kaikessa tavattomassa moninaisuudessaan.
Se on oikein ja autuaallista.
Whatever is, is right.

Synnyttäväkin voi säilyttää sisäisen neitsyytensä.
Säilyttää rauhan rauhattomuudessakin.
Seisoa perustalla, vaikka perustat järkkyvät.
Pysyä yhtenä, vaikka synnyttää moneuden maailmoja.
Olla kärsimättä, vaikka kärsiikin.
Antaa valon loistaa sisään ja ulos kaikkien muototilojen läpi.
Solid peace, on the non solid earth.

Neitsyt, koskematon koskettaja, ei tartu tekemisiinsä tai tekemättä jättämisiinsä, ei tulevaisuuteen eikä menneisyyteen.

Mutta joskus mestari viittaa Johonkin joka on kipinääkin ennen. Ennen Yhtäkin... Kaikkia nimiä, persoonia ja muotoja ennen - ja niiden jälkeen. Ennen kaikkia alkuja ja kaikkien loppujen jälkeen.
Ennen hyvää ja pahaa, valoa ja pimeyttä,
ennen olemisen alkiotakin,
kiellon kielto, tyhjyyden tyhjyys eli täyteys,
hid from mortal sight, silti kaikkien näkyvissä kaiken aikaa. 

Jumalaan johon...
josta...

joka on niin outo, vaikka ei yhtään ole outo
eikä oikein mitään muutakaan.





































 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti