lauantai 10. lokakuuta 2009




Rooman ja maailman keskellä on reikä, silmä,
oculus Pantheonin kupolissa.
(6,5 metriä eli oikeasti) paksujen sienien rajaama tila, josta on näkökulma rajattomuuteen.

Näkijät väsyvät, jokainen vuorollaan. Katseet luodaan alas, silmät lasittuvat, sammuvat ja sulavat.
(Muumiosta voi säilyä mikä tahansa ruumiin osa, mutta ei koskaan silmät.)

Katse säilyy silti. Ilman reunojakin reikä olisi, mutta näin se on helpompi – nähdä.

Tällä laatalla ovat seisseet lisäkseni keisarit, paavit, sotapäälliköt, murha-, ja työmiehet, alku-, keski- ja loppukristityt, Juhani Aho, Eino Leino, Joel Lehtonen, Helvi Hämäläinen, Pentti Saarikoski, John Keats, joka kuoli lähistöllä, miljoonat muut ihmiset ja tuhannet kanat.
Konstantinus, Augustinus, Mussolini, Hitler, Loren, Kekkonen, Halonen, Ekberg, Teresa…kaikki katsoivat samaan suuntaan, yhtyivät katseessa.
Ei!: katsoivat saman katseen!
(Jossain vaiheessa Pantheon oli todella kanalana.)

Keats on haudattu Rooman Protestanttiselle hautausmaalle. Hänen kivessään lukee: ”Here lies one whose name was writ in water.” Paradoksaalista on tietenkin, että Keats kuuluu siihen reilusti alle promilleen ihmiskunnasta, jonka nimi ei jäänyt vain veteen… (Mutta hän ei saanut koskaan tietää sitä, mikä tietenkin ajaa saman asian.)

On teennäistä matkustaa Roomaan nähdäkseen Aukon. Saman ilmiön kohtaa kun höylää emmentalista siivun.
Tai sydämessään kun kaikki on jo ohi, tai ei vielä alkanutkaan.
Saman reiän. Ei kuvaannollisesti, vaan oikeasti saman.



Näe kuinka kaunista! Näetkö?



Mutta on mukava, jos matkustamisella on jokin henkevä täky tai tekosyy. Antiikkinen silmä herättää ylevämpiä tuntoja kuin kotona hapankorpun päällä havaittu.

Tulen ulos temppelistä.

Huoneessa lasken pään tyynylle, ja suljen silmäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti