torstai 20. joulukuuta 2012

Rafael



"Kauan ennen iltaa
luoksesi saapuu muuan joka tervehtii pimeää.
Kauan ennen päivää
hän herää
ja kohentaa unta ennen lähtöään,
unta, jonka läpi askeleet kaikuvat:
kuulet hänen mittaavan etäisyyksiä
ja sinne heität sielusi."
(Celan, Vieras)








Maarian kirkon saarnatuolissa, saarnaajan jalkain juuressa on täpäkän näköinen enkeli.
Se täytti tänä vuonna 450 vuotta.

Sen profiili muistuttaa hiukan Elvis Presleytä, joka ei ehtinyt kymmenesosaankaan noista ikävuosista, mutta korvasi ehtimisen puutteen runsaalla elehtimisellä.



Tuomiokapituli nimitti minut rovastiksi ensi vuoden alusta.
Yritän ottaa mallia saarnatuolista. Onhan se sentään ollut työtuolini viimeiset kolmetoista vuotta.

Leuka eteen. Tukka hyvin.Vältettävä turhaa elehtimistä.
Terävä katse tyhjään menneisyyteen ja tulevaisuuteen.

On nähty paljon melkein puolen vuosituhannen aikana.
Messukansaa, hääkansaa, hautajaiskansaa, kasteväkeä, rippilapsia, palokuntaakin muutaman kerran, turisteja,
nuoria pastoreita maailmanvalloitussuunnitelmineen, vanhoja rovasteja ilman niitä.
Kuultu Kuula, Melartin, Bach,
Henkka, Arska.






(Preesensin näkee vain sokein silmin.)
(Sokeat näkevät, kuurot kuulevat.)





Apokryfisessä Tobitin kirjassa esintyy kaksi voimakasta henkiolentoa, enkeli Rafael ja demoni Asmodeus.

Tobit itse oli israelilainen mies, joka eli pakkosiirtolaisuuden kirouksessa Assyrian Niniven kaupungissa. Hänellä meni välillä hyvin, toisinaan sitten taas ei.

Hyvin meni silloin kun oli paikallisen kuninkaan suosiossa, huonommin silloin kun hovissa mieli muuttui. Hyvinä vuosina hän oli ehtinyt kerätä melkoisen omaisuudenkin, muutama sata kiloa hopeaa. Ne olivat tallessa toisaalla, Meedian maassa, sukulaisten hallussa.
Tobit itse kertoo - VT:ssa harvinaisen minäkertojan muodossa - että kun kuningas Salmanassar kuoli ja valta siirtyi "hänen pojalleen Sanheribille, Meedian tiet kävivät turvattomiksi enkä kyennyt enää matkustamaan sinne".
Meedian tiet ovat joskus vaikeakulkuisia, käänteet yllättäviä.

Tobitin meedialaisella sukulaismiehellä Raguelilla oli Saara-tytär, jolla ei mennyt hyvin. Hänet oli yritetty naittaa jo seitsemän kertaa.
Joka kerta paha henki Asmodeus oli tullut väliin, ja tappanut sulhasen, "ennen kuin tämä oli ollut Saaran kanssa sillä tavalla kuin mies on naisen kanssa".

File:Asmodeus.jpg


















Pahat kielet väittivät että Saara itse tappoi miehet juuri ennen kuin "sillä tavalla" astui voimaan.

Syytös sattui arkaan kohtaan.
Demonin osuutta asiaan oli jo tuolloin vaikea osoittaa todeksi inhimillisten tuomioistuinten edessä. Varsinkin näistä epäinhimillisimmän, eli juoruraadin edessä. 

Saara suunnitteli hirteen menemistä, ja kipusi köyden kanssa isänsä talon kattohuoneeseen, mutta päätti kuitenkin ensin rukoilla Herraa, josko tämä voisi ottaa hänen henkensä siistimmällä ja vähemmän häpeällisellä tavalla.


Samaan aikaan Ninivessä Tobitilla oli alkanut mennä myös oikein huonosti:

"Asetuin pihamuurin viereen nukkumaan. Yö oli lämmin, eikä minulla siksi ollut mitään kasvojeni peittona. En osannut varoa varpusia, joita oli yläpuolellani muurissa, ja niin sain päälleni niiden lämmintä ulostetta, joka teki silmiini valkoisia täpliä. Kävin useilla lääkäreillä saadakseni vaivaani avun, mutta mitä enemmän he silmiäni voitelivat, sitä enemmän täplät haittasivat näköäni, kunnes olin täysin sokea." (Tob.2:9-10)

Sokeus merkitsi itse näön heikkenemisen lisäksi sosiaalisen aseman heikkenemistä ja häpeää. Voi kuvitella, että näön menettämisen syy, samalla pihamuurilla sattumalta yöpyneen varpusen satunnainen kakka, ei helpottanut tunnetta että ollaan sokean oikun heiteltävänä, vaikka kansojen kohtaloita johdattavan Jumalan miehenä oli mennyt ikä ja terveys.

Myös Tobit ajautui "mieluummin henki pois" -mielentilaan ja pyysi Herraa päästämään itsensä tästä kurjuudesta ikuiseen kotiin.

"Jumala kuuli molempien rukoukset, kun ne yhtä aikaa tulivat hänen kirkkautensa eteen. Ja Rafael lähetettiin parantamaan heidät." (3:16-17)
Teksti antaa toisaalta ymmärtää, että Jumala kuuli rukoukset siksi, että ne osuivat yhtä aikaa hänen eteensä, kuin vahingossa toisiaan tukevat esitykset yhteiselle agendalle!
Rukoilijat eivät tienneet toisistaan. 

Toisaalta kuitenkin kaikkea ajaa tietty vääjäämättömyys.
"Oli määrä". Näin kuului tapahtua.
Kirjoittaja - joka ei ole enää minä-Tobit (sokeutuneen itsemurhakandidaatin Pegasos ei laukanne yhtä kepeästi kuin voiman ja terveyden päivinä) - haluaa painottaa jälkimmäistä näkökulmaa, kun kertoo, että Tobit ja Saara poistuvat omalta itsemurhafoorumiltaan "samalla hetkellä";
Tobit palasi pihalta taloonsa, Saara laskeutui kattohuoneesta.
Eri kaupungeissa, toisistaan tietämättä. Vain kertoja tiesi.

Tobit muistaa Meediassa olevan hopea-aarteensa.
Kun kerran kuolema näyttää tönivän elämää syrjään, hän haluaa poikansa Tobian hakevan aarteen pois.
Hän haluaa myös jonkun lähtevän saattajaksi. 
Matkakumppaniksi ilmoittautuu nuori mies, jonka kertoja tietää enkeli Rafaeliksi, mutta joka ei halua muiden tietävän sitä.
"Miksi sinä kyselet syntyperääni?" hän vastaa Tobitin kysymykseen.

(Ehkä hän ajatteli tiedon aiheuttavan hämmennystä; turhan ylikoulutettu taho tällaiseen suhteellisen maalliseen toimeen.
Rafael on yksi kolmesta Raamatussa nimeltä mainitusta enkelistä. Muut ovat Gabriel ja Mikael.
Kertomuksen lopussa Rafael esittelee itsensä yhdeksi niistä seitsemästä ylienkelistä, jotka kuuluvat Jumalan lähimpään piiriin. Rafaelin erityisosaamisaluetta on rukousten tuominen Jumalan eteen.
Meedian matkan jälkeen hänen työalaansa liitettiin myös matkailijain suojelu, parantaminen, avioliittoneuvonta ja piruntorjunta.)
(Tiedotusvälineiden suojelun voisi ehkä lisätä? Eräänlainen rukoustiedonvälittäjä kun on jo. "Olen monet kerrat käynyt Meediassa..." 5:5)


Tobit haluaa kuitenkin varmistua, että saattaja on oikea, vilpitön israelilainen. Rafael keksii luotettavan peitehenkilöllisyyden. "Minä olen Asarja, maineikkaan Hananjan poika, sinun heimoasi."

Nimet, henkilöllisyydet ja arvonimet ovat hyviä juuri tässä. Että saadaan juttu luistamaan ja tarinat kerrottua.

Ei niihin silti sovi uskoa!
Mitä siitä olisi tullut jos ylienkeli olisi alkanut oikeasti uskoa olevansa jonkun Hananjan poika.
Ei olisi asiaa enää "kirkkauden eteen".
Kenenkään poika, isä, puoliso, sukulainen ei astu kirkkauden eteen.  
 


"Poika ja enkeli lähtivät matkaan, ja pojan koirakin lähti mukaan ja seurasi heitä." (6:3)

Pojan koira on hauska, vaikka mihinkään liittymätön yksityiskohta kertomuksessa.
Koirat eivät olleet korkealla eläinten uskonnollisessa hierarkiassa, saastaisia pikemminkin.
Vain tämä yksi piipahtaa sivulauseen verran raamatunhistoriassa, että "hauhau" ja älkää peljätkö, minä se vain olen, pieni koira, matkakumppaninne, palveluksessanne. 

Koiria paljon keskeisempi eläin on kala. Se ui Raamattuun kymmeniä kertoja niin vanhan kuin uudenkin liiton aikana.
Nyt se ui kiinni Tobian jalkaan, kun he pysähtyvät lepäämään Tigrisin rannalle. Yrittää suorastaan "hotkaista" koko raajan!
Mutta kaikki kuuluu asiaan, jokainen yksityiskohta.
Ylienkeli käskee pojan tarttua kiinni vonkaleeseen ja vetää ylös joesta. 

Sydän, sappi ja maksa otetaan talteen. "Ne ovat hyviä lääkkeitä", Rafael opettaa, "tehoavat esimerkiksi silmien valkoisiin täpliin ja riivaajiin."
Kalan sisälmykset päihittävät lääkärit ja muut eksorsistit koska tahansa.

Eräs Rafaelin maaseutumatkan tarkoituksista on puhua Tobia epäonnisen ja -toivoisen Saaran aviomieheksi.
Enkeli esittelee tytön kauniiksi, järkeväksi ja kunnolliseksi. Isäkin on kelpo mies.
Tobiaa arveluttaa. Hän on kuullut aiempien kihlattujen hääyöunelmien kirjaimellisesta murskautumisesta mustasukkaisen Asmodeuksen kynsissä.
Rafael viittaa kalanperkkeisiin. Sitä varten nuo juuri ovat mukana.

Tullaan perille. Raguel perheineen tarjoaa pässiaterian tulokkaille (Rafael enkelinä on vain syövinään), Tobia rakastuu Saaraan, aviopaperit kirjoitetaan.

Hääyöstä tulee kaikkien aikojen temmellys.

Asmodeus hyökkää taas, mutta Tobia panee haisemaan hänkin.

Piruja ei tunneta nimeltä montaakaan, mutta tämä Saaran sinnikäs avionrikkoja kyllä. Nimi tarkoittaa vihan demonia. Ylläoleva kuva on ranskalaisen okkultistin Collin de Plancyn kirjasta Dictionnaire Infernal.
Tyyppi koostuu ihmishahmon lisäksi, kukosta, käärmeestä, lampaasta, leijonasta, härästä ja lohikäärmeestä.
Ulkonäkösyyt ovat estäneet luontevien naissuhteiden onnistumisen, siitä mustasukkainen raivo kilpakosijoita kohtaan. Luonteen kauneus ei tässä tapauksessa kompensoinut ruumiin rujoutta.
- Mites, pääsiskö saatille?
- Enhän minä ulkoisesti mikään Elvis ole, mutta meikä kun hönkäisee Love me tenderin korvaan, siinä polvet notkuvat kuule!
- Ei?
- No, sitten ei pääse kukaan mukaan, siitä pidän huolen! Ei pääse saatille, saati avioon! Prkl.

Hirviö hoippuu jossakin raamatunhistorian liepeillä eri vaiheissa, pääsemättä itse kaanoniin kuitenkaan.
Kabbala-teksteissä hänen alkuperänsäkin on sekasortoinen.
Adam oli erossa Eevasta ja naimisissa Lilithin kanssa mutta sivusuhteessa prostituution suojelusenkelin Naamahin kanssa. Tästä suhteesta syntyi Asmodeus, joka sitten meni naimisiin äitipuolensa Lilithin kanssa.
Kovin tasapainoista persoonallisuuden rakennetta ei tällaisesta kasvukertomuksesta sovi odottaakaan.

Meediassa Asmodeus kohtasi kuitenkin voittajansa, kalanmaksaöljyn.
"(Tobia) meni laukulleen, otti sieltä kalan maksan ja sydämen ja asetti suitsukeastiaan hiillokselle. Kalasta nouseva katku pysäytti pahan hengen, ja se ryntäsi pois ja pakeni Egyptin perukoille saakka. Mutta Rafael lähti perään, otti sen siellä kiinni ja pani sen oitis jaloista kahleisiin." (8:2-3)

Kyllä siinä Siinailla santa pöllysi!
Kalan katkua kauhistunut perkele painelee pakoon kolme päätään kahdeksantena jalkana, tiedotusvastaava ylienkeli kahleet kädessä kintereillään. Eräältä sfinksiltä niistyy nenäkin kun Asmo saatana kaahaa.

Meediassa pöllysi häävuode. Aamulla tuuletettiin huone, istuttiin hetki sängyn reunalla. Melkoista menoa, mutta kyllä kannatti!

Appi-Raguel oli varma, että tämäkin yö tuottaisi ruumiin. Oli kaivanut jo haudankin valmiiksi vävypojalleen.
(Minä tyttäreni tunnen...)
Ilo oli suuri kun vävy olikin hengissä.
Pitoja alettiin puuhata. Kaksi sonnia ja neljä pässiä teurastettiin. (Jonkun pitää maksaa onnistuneestakin hääyöstä hengellään. Aina jonkun.) Syötiin, juotiin, valoja vannottiin. Sinä olet aina... niin sinäkin... eläväisin  vävy mitä minulla on koskaan ollut kuule... Pidot kestivät kaksi viikkoa.

Rafael palaili hiljakseen paikalle, ja tuli myös kaapista ulos saman tien. Itse asiassa olen aina ollut enkeli.
Muu on ollut vain esittämistä sosiaalisen paineen alla.

Palataan sitten koko porukka ja kymmenen talenttia (=nelisen sataa kiloa) pöytähopeita Niniveen jossa huolestuneet vanhemmat ovat jo kauan odottaneet.
- Onko tapahtunut jotain erikoista?
- Eipä juuri... No, aina sitä jotain matkan varrella...

Tobitin silmät parannetaan kalan sapella.
Rafael toivottaa samat sanat kuin kollega sittemmin Beetlehemin kedolla:
- Älkää pelätkö! Rauha teille!

Enkeli nousi taivaalle, kirkkauden eteen.

Kirkkaus itse odottaa vielä syvemmällä, kirkkauden kirkkaus.
Kehtojen kehto.

Siellä missä kukaan ei ole jotain.

Missä ruumiin on riisuttava ruumiinsa, ja hengen annettava henkensä.

Missä ei ole nimeä eikä arvoa.
Missä Jumalallakaan ei ole ominaisuuksia.
Valtakunnassa jossa ei ole mitään ylhäällä eikä alhaalla. Ei tuolla eikä täällä.

Jonka rinnalla kaikki muu on vain "unta jonka läpi askeleet kaikuvat".
Jumalan, enkelin ja ihmisen. Ei eroa, ei ajan varjoja, ei mittoja. 

Kauan ennen iltaa.
Kauan ennen päivää.

Hän herää
Hän herää

Hän mittaa etäisyyksiä, mittaamattomia

Sinne heität sielusi, mittaamattomaan

Terve pimeä!

Terve valo!






















 


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti