Armeijassa joskus 80-luvun alussa tupakaverinani oli Manninen, mukava ja hauska, valmistuva juristi ja kiivas stalinisti. Itse olin melko ärhäkkä herätyskristitty. Asetelma ei estänyt ystävystymistämme.
Yhdistävänä tekijänä oli ainakin varmuus kohta tulevasta isosta muutoksesta ja siitä että koko muu varuskunta koostuu pässinpäistä.
Mannisen perusteena suorittaa varusmiespalvelu kapitalistisen maan sotaväessä oli vakaumus että maa lakkaa vallankumouksitse tuota pikaa olemasta kapitalistinen.
Ja kun Suomen Sosialistisen Neuvostotasavallan armeija liitetään Puna-armeijan yksiköksi, on hyvä osata taistella, ettei sitten tumput suorina seistä ja vain katsella kun Saksa ja sen liittolaiset hyökkäävät Rauhan Äidin kimppuun.
Itse odotin Jeesuksen palaavan maan päälle ja perustavan Tuhatvuotisen valtakuntansa, piakkoin myös.
Kotiutuspäivänä joimme Peipohja-Tampere -junassa Mannisen lääkäriveljeltä saatua pirtua liikaa. Juna tuli Tampereelle mutta me Mannisen kanssa emme päässeet oikein mihinkään, hyvä kun junasta ulos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti