”Kääntykää ja pysykää hiljaa, niin te pelastutte.” (Jes.30)
Kokeilin huvikseni jäädä seisomaan liikkumatta paikallani jokirannan laituriväylällä. En ollut kenenkään tiellä, en katsellut mitään kohdetta, puhelinta, jokea tai ohittavia ihmisiä.
Sivusilmällä huomasin silti, että ohikulkijat oudoksuivat moista. Vilkuiltiin. Ei ihmisen noin kuulu olla, paikallaan kuin joku takavuosien kivinen kilometripylväs.
Eteenpäin elävän mieli! Luonto on liikettä, seuraavaan hetkeen pyrkimistä. Kaikki elollinen etenee, liikkuu, kasvaa, kehittyy, kirjoitusten mukaan.
Joskus se silti loppuu, ja äkkiä on toisenlaista. Jokin pysäyttää liikkeen, jokin kriisi ehkä, oma tai läheisen.
Pysähtymisen pystysuora voima on hiljaisuutta, pelastusta eli kotiin paluuta, tai jotain vielä isompaa, jotain mikä ei mahdu sanoihin alkuunkaan, mutta joka silti ilmoittaa itsensä, ja vain on.
Silloin eteneväkin askel voi nousta kevyemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti