perjantai 6. maaliskuuta 2009

Hesarissa oli artikkeli jackrussellinterrieristä joka joutui huuhkajan kynsiin, mutta pelastui kun hänellä oli takki päällä, eikä huuhkis saanut kunnon otetta.
Haastateltu eläinlääkäri sanoi että koira saattaa tällaisessa tapauksessa tarvita terapiaa ja mielialalääkitystä ettei jää traumoja (HS 3.3.2009).

Se on oikein, varmaan itsekin tarvitsisin hoitoa jos petolintu nappaisi minut ilmaan ruokailu mielessään.

Mutta on silti kysyttävä: Kuka hoitaa kyseisen hyökkäyshuuhkajan mieltä epäonnistuneen operaation jälkeen? Ei ainoastaan jäänyt ruoka lautaselle, vaan tuli kova isku itsetunnolle! Syrjäytyminen uhkaa! Uskaltaako tässä enää mitään tämä lintu yrittää kun edes kesyä lemmikkiä en saanut pyydykseen, ajattelee hän näin, metsän siimeksessä allapäin.
Uhkaa myös kiusatuksi joutuminen kanssahuuhkainten taholta. Ja mitä sanoo pesässä hautova ehdoton emäntä! Huhuilee pystyyn moisen saamattoman lökähöyhenistön! Alkaa katsella vieraisiin puihin!

Nopeasti pystyyn luuserihuuhkajien kriisiryhmätoiminta, sanon minä.
Voisiko kirkko olla tässä aloitteellisena? kysyn minä.
Ehkä jotain petolintudiakoniaa? Huuhkajalähetystyötä. Jotain edes.
Voitaisiin vaikka ruveta jakamaan ilmaisia hiirenraatokasseja epäonnistuneille metsästäjälinnuille. Jumalan kämmenellä ei pelkää petolintunen, jne.

Ja mitä aikoo tehdä maamme hallitus? Nostaa pöllöjen eläkeikää kenties? Pöllöt!

---

Sain tänään loppuun Elisa Heinämäen väitöskirjan Tyhjä taivas. Georges Bataille ja uskonnon kysymys.
Oi mikä tykki. Väitöskirjana en tietenkään osaa arvioida, mutta esittelemänsä G.B. on se tykki. Eikä mikään kevyt ilmatorjuntasellainen vaan järeä suorasuuntausase kerrassaan.
Sääli etten osaa palaakaan ranskaa joka on G.B:n kirjoituskieli. On tyydyttävä näihin kauttakulkusitaatteihin.
Näinkin Bataille kuuluu ilman muuta niihin joilla on itseeni Vaikutus.
Uskonto on G.B:lle kaiken kyseenalaistaja, kaiken kysyjä. "Uskonnot" eli ilmeisesti siis manifestoituneet uskonnolliset järjestelmät kiirehtivät puolestaan latomaan vastauksia pöytään.
Mutta siis, juuri kysyminen on tärkeää, ei vastaaminen. Kysyä niin että sydän särkyy, loppuun asti. Subjekti on survottava suohon, vaikka väkisin. Tämä osio vähän hirvittää kyllä itseäni, väkivaltainen itsensä tuhoaminen, esim kristillisten mystikkojen malliin kidutettuun Kristukseen samastumalla. G.B:n mukaan kuka tahansa kidutettu käy...
En tiedä pitääkö sen olla niin vaikeaa. Toivon ainakin ettei.

On elettävä kuin aurinko, hillittömästi tuhlaten! On annettava kaikkensa! Tultava kaikeksi!
Rikottava kaikki rajat!
Jos oikein ymmärsin... minä taidan tässä vaiheessa kyllä vain juoda vähän kahvia... mutta sen sentään juon loppuun! Tippaakaan en jätä!

Sartre kuulemma kritisoi G.B:a lievästä ristiriidasta henkilön ajatusten ja tosiasiallisen elämän välissä. G.B. kun oli oikeassa elossaan melko tavis, turvallisessa pikkuvirassa kirjastossa.
Jo ennen kuuttakymppiä "Euroopan terävimmät aivot" (sanoi Heidegger!) kalkkeutuivat ja kaikkeuteen yhtyminen tapahtui 65-vuotiaana.

Mutta ovat nämäkin otteet kyllä ihania:

"Kuuntele. Puhun korvaasi hiljaisella äänellä. Älä enää ymmärrä lempeyttäni väärin. Mene ahdistuksentäyteisessä, alastomassa yössä polun mutkaan saakka."

"Jumalallinen äärettömyys toimii ensisijaisesti katoamisen välineenä olennoille, jotka itsensä kadottaessaan löytävät itsensä taas uudelleen hänessä. Mutta silloin jäävät tyydytystä vaille he, jotka pyrkivät vain kadottamaan itsensä vailla uudelleenlöytämistä. Kun Teresa Avilalainen huudahtaa kuolevansa siihen ettei hän kuole, hänen kahlitsematon intohimonsa avaa halkeaman universumiin, josta ehkä puuttuukin rakenne, muoto ja oleminen ja on kenties vain kuoleman voittokulkua."

"On totta että kadotan itseni siihen ja tavoitan olemisen tuntemattomuuden, mutta täyteys vaatii minun huomiotani, tämän tuntemattoman läsnäolon huomoiva minä kadottaa itsensä vain osittain ja myös erottautuu siitä tuntemattomasta. Tuntemattoman pysyvä läsnäolo vaatii edelleen kiistämään sen subjektin ilmiasun ilmiasun joka yhä olen, ja objektin ilmiasun, joka se yhä on. Sillä minä pysyn: kaikki pakenee, jos en ole voinut mitätöidä itseäni, se minkä vilaukselta näin, palautetaan tuntemieni objektien tasolle."

Huhhuh, ja herranenaika!

"Nukun. Vaikka Jumala onkin mykkä, hän puhuttelee minua hiljaa vihjaillen (kuin rakkaudessa):
Isäni, joka olet maan päällä, paha joka on sinussa päästää minut vapaaksi. Minä olen kiusaus johon sinä lankeat. Loukkaa minua niin kuin minä loukkaan niitä jotka minua rakastavat. Anna minulle joka päivä minun katkera leipäni. Minun tahtoni poissa niin taivaasta kuin maan päältä. Voimattomuus on kanssani. Nimeni sammuu.
Epäröiden ja hämmentyneenä vastaan:
Amen."

Aamen.

1 kommentti:

  1. "Is your refusal to think about any of this the product of actual thought, or is it just that you don't even want to think about it? And if the latter, then why not? Do you ever think, even idly, about the possible reasons for your reluctance to think about it? I am not trying to bait anyone here - I am genuinely curious. After all, isn't being extra aware and attentive and thoughtful about one's food part of what distinguishes a real gourmet?"
    - David Foster Wallace

    VastaaPoista