torstai 23. huhtikuuta 2009

Torstaina vietimme kansainvälistä kirjan ja tekijänoikeuden päivää, kirjahyllyni sisältö ja minä.

Kävin juhlan kunniaksi läpi kirjahyllyä ja löysin monta monta vuotta sitten muistiin kirjoittamani ajatuksen, joka on hieno ja toimeenpantuna ratkaisee käytännöllisesti katsoen kaikki ongelmat, varsinkin ihmissuhde-, ja muut sosiaaliset kysymykset.
Pistän sen kohta tähän julki. Se ei ole omani mutta huomaan sen vaikuttaneen asenteisiini tiedostamattomalla eli epätietoisella tasolla kaikki nämä epälukuiset vuodet.

Oikeasti, sellainen päivä oli torstaina, UNESCOn julistama kirjan ja tekijänoikeuden päivä. Sattumalta huomasin joka kodin ABC-kalenterista jääkaapin ovessa.
(Jääkaapin ovi näyttää muodostuneen minulle merkittäväksi medit- ja informaation lähteeksi...)

Tekijänoikeus on sen verran abstrakti juhlittava, etten osannut muuta kuin vilkuttaa parvekkeeltani ja toivottaa noin seitsemälläkymmenellä kielellä: Kaikkea hyvää ja oikeutta kaikille tekijöille!
Tehkää hyvin!
Just do it!

Viidenkymmenen vuoden päästä tästäkin on varmasti Taiteiden Yön tapaan - johon se sisällöllisesti liittyykin - kehittynyt kunnon kansanfestivaali kaljatelttoineen ja benjihyppyineen. "Mitäs meinaat tehdä tekijänoikeuden päivänä?" jne.

Jos se tulee myös kirkolliseen kalenteriin, voitaneen se nimetä Tekopyhäksi. Varsinainen festivaali sijoittuu varmasti silloinkin Tekopyhän aattoon, teemamusiikkina vaikka globaalia taloudellista epäoikeudenmukaisuutta vastustavien multimiljardöörirokkarien Live Aid -tyyppistä idioottimaista hurskastelua: "Alas länsijohtoinen kapitalismi ja minulle tänne länteen lisää kapitaa!".

Itse juhlaa voitaisiin viettää jonkin kirkkohistorian tekijänoikeustaistelijan kuten Jahven muistoksi (esim. Job 40,15: Näetkö virtahevon? Minä olen sen tehnyt, niin kuin olen tehnyt sinut.).

Kahdeksankymppinen emeritusarkkipiispa Milla M. tai Jenni J. loisi juhlapuheessaan katsauksen tekijänoikeuksiin kirkon historiassa, alkaen universumin tekijänoikeuksista, Jumala vs. sattuma, kysymykseen Jeesus Nasaretilaisen urospuolisesta tekijästä, Pyhä Henki vs. Joosef Nasaretilainen, jatkaen moninaisiin ja loputtomiin Raamatun kirjojen tekijänoikeuskiistoihin.
Kansan karttuisassa suussa Tekopyhän / tekijänoikeuden päivän aatosta tulee ehkä "tekis" tai "tekari". "Mitäs tekis, oliko hauskaa?" "Oliko hyvät tekarit?"

--

Aasi köpsii nyt tässä ja täten, lopulta kuuliaisena, nimikkosiltaansa myöten sen lauseen luo joka siis minua taas niin säväytti kirjahyllyni ääressä. Se on ilmiömäinen. Tekijänsä on filosofi Juha Varto eräässä radiokeskustelussa ainakin kymmenen vuotta sitten.
Näin:

Kaikkein paras tapa jolla me voimme olla olemassa, on juuri se, että olemme kevyitä kuin tuulen ääni ja henkäys, ja että olemme toisillemme sellaisia.



...



Voi elämä + elämän kevyt kevät! Niin kaunista, niin yksinkertaista, niin totta, niin selvää. Peräti riemastuttavaa.

Ja käytännössä, niin epäselvää.

Myös anorektikkofilosofi Simone Weil on kirjoittanut tästä samasta raskaus/keveysasiasta, muun muassa kauniin kirjan, josta en ymmärtänyt juuri mitään, Painovoima ja armo.
Elämä painaa, mutta armo nostaa, keventää.
Aivan hirveästi yksinkertaistettuna, ja kenties yhtä hirveästi väärinkäsitettynä.
Se mikä keventää, on armoa.

Samassa vihossa missä oli tuo Varton pommi, oli myös sitaatti Weilin kirjasta Väntan på Gud. Jostain syystä olen lukenut sen nimenomaan ruotsiksi (no, minulla oli taannoin "Weil-kausi" jonka kestäessä luin kaiken mitä jollain itselleni ymmärrettävällä kielellä sain käsiini).

"Vi hatar det vi är beroende av. Vi känner avsmak för det som är beroende av oss."

...!

Nerous on (Weil oli viime vuosisadan alun neroja ilman muuta) juuri tätä: Sen kaikille päivänselvän asian sanoittamista (kuvittamista jne) julki, joka selvänäkin päivänä on kaikille yönepäselvää.

Ymmärrän asian tietenkin psykologisesti, eli vihaan sitä/häntä josta olen psykologisesti riippuvainen (olenhan tavallaan riippuvainen jääkaapistakin mutta vain fyysisellä tasolla, joten vihaa ei synny, paitsi rikkoutumisen päivänä...).

Jonkin perkeleellisen inversion kautta juuri riippuvuutta pidetään - rakkautena. Aivan yleisesti.

"Tarvitsen sinua", "en tule toimeen ilman sinua" -tyyppiset lauseet mielletään yksiin rakkauden kanssa, vaikka ne de facto pariutuvat insestisesti nimenomaan "vihaan sinua" -lauseen kanssa, ne edustavat painoa, raskautta, rakkauden, armon ja keveyden vastakohtaa.

Ja siis, halveksin sitä joka on minusta (psykologisesti) riippuvainen.

Nolottaa että jonkun piti tämäkin ilmiselvyys huomata ja kirjoittaa paperille, jonkun toisen painaa kirjaksi, kolmannen kääntää, neljännen laivata Suomeen, viidennen myydä se kirjastoon, kuudennen lainata se minulle, ja minun se sieltä lukea ennen kuin siitä tuli ilmiselvää.

Halveksunta on vihan flegmaattinen sisko, raskaana kaiken aikaa.

Eräs yleinen raskaana olemisen muoto on mustasukkaisuus, vihan sisarusparvea sekin. Joskus kuulee ihan totisena pidettyä puhetta siitä kuinka ripaus mustasukkaisuutta kuuluu suhteeseen, jopa pitää sitä koossa, on tervettä..!
Jumala auta! Tervettä!?

Samalla logiikalla suhteeseen kuuluu myös ripaus fyysistäkin väkivaltaa (henkistähän mustis on), jokin lievä, terveellinen raiskaus silloin tällöin kenties... Ajoittainen mäiskintä avokämmenellä, ilman pysyviä vammoja, piristää kivasti suhdetta, pitää sitä koossa?
Njet.
Mustasukkaisuus on vihan ylipainoinen sisko.

Rakkaus kuuluu ihan muihin sukupuihin, se on kevyttä kuin "tuulen ääni ja henkäys". Se on kuin hipaisu, hetkellinen, nyt tässä, kohta ehkä jo poissa. Omistaminen, kiinnittyminen ja takertuminen hävittää sen vähän samaan tapaan liikkuvan ilman purkittaminen säiliöön lopettaa tuulen tuuleuden.

Vaikeinta on tietenkin itsensä ottaminen kevyesti. Se johtuu varmaan osin siitäkin että ruumis painaa. Eli että paino kuuluu kehollisuuteen, ei voi olla kehoa ilman painoa. Weilinkin mukaan painovoima on eräällä tavalla kohtalomme.
Mutta armo on jotain mikä herättää kaipuun toiseen, keveyteen ilmeisesti.

Toiseen tapaan olla.

Taitaa olla tärkeintä vain katsoa sitä minkä kuvittelee omistavansa, kuten ruumiinsa ja persoonansa, toiset ihmiset, muusta matskusta puhumattakaan, ja nähdä kuinka äkkiä se kaikki on ohi, kuinka hetkellistä.

Aasimme näyttää nyt köpsineen paasauksen puolelle, ihaan kevyesti. Kuulemiin siis.

6 kommenttia:

  1. Oho! Mikseis täällä ole sellaista fb:sta tuttua peukku ylös -systeemiä? Mahtava kirjoitus, on sisältöä, on syvyyttä, sitaattia, nokkeluutta (erityisesti ilahdutti minua tämä: "Kaikkea hyvää ja oikeutta kaikille tekijöille! Tehkää hyvin! Just do it!" sekä tarina virtahevosta, tietenkin). Ja ennen kaikkea, kaiken aikaa ja kaiken jälkeen on keveyttä!

    --mh

    VastaaPoista
  2. hyvin mielenkiintoinen on kivasti tämä teksti. :) lissäilen tuonne omaan plokini listalle rajamäen rykmentin..

    johannes kostaja

    VastaaPoista
  3. Myös viha, halveksunta ja mustasukkaisuus ovat muka omistuksessa olevia asioita joista voi päästä (hetkeksi) katsomalla niitä.

    VastaaPoista
  4. Ei ehkä ole tarvetta päästä mistään pahiksista eroon, hetkeksi tai pysyvästi. Mihin se tarve voisi johtaakaan. Olla se mikä on, ilman kuvitteellisia ulospääsyjä. Jos on vihainen, on vihainen, jne. Ilman halua olla muunlainen. Silloin se on äkkiä ohi.

    VastaaPoista
  5. HERÄTYS IHMISET! ..ja eläimet! Etenkin UUSI SUKUPOLVI! Uutisista: Suomen hallitus päättää satojen miljoonien eurojen asehankinnoista. Hintaa uusille ilmatorjuntaohjuksille kertyy noin 400 milj euroa, huh! Ohjusten kantomatka on 25 (norja-jenkkimalli) tai 100 kilometriä (ranskalais-italialainen). Uusi ohjusjärjestelmä tuee käyttöön vuoden 2015 jälkeen. -Mitä mieltä on Blogisti Lars? Näiden otsikoiden yhteydessä mainittiin useasti haastatteluissa ”uuden sukupolven ohjukset”?!!! Kuulostaa aika shitiltä... Keitähän se tarkoittaa? Kohteita vai käyttäjiä? Jos käyttäjiä, onko varmaa että meidän uusi sukupolvi yleensä lainkaan haluaa nuo ohjukset? Ne taidetaan hankkia uutta sukupolvea kuulematta…

    VastaaPoista
  6. En ole varma riittääkö minun blogologian kandidaatin tutkintoni suoma pätevyys arvioimaan puolustuspolitiikkamme linjauksia.
    Mutta luulen tässäkin taas takana olevan Helsingin. Pehmopeppuisen pääkaupunkimme päälehdessä kun julkaistiin jokin aika sitten tieto että Hellun suojaksi isolla bilateraalisella vaivalla taannoin hankitut neuvosto-ohjukset saa helposti deaktivoitua Suomenlahden huonommalta puolen.
    Tissiposket tatilaiset tätä tuumimaan, ja toteamaan että kattaushan on tahattoman koominen: Maamme ainoan todellisen suojelukohteen henkivartijaksi tarkoitettu iso fallos syöksee siemenensä taivaalle ainoastaan jos ainoa todellinen lähentelijäuhka niin haluaa!
    Mutta nämähän ovat sentään torjuntaohjuksia. Horneteihin ollaan hankkimassa vähintään yhtä kalliita ilmasta maahan -juttuja, eli "Karjala takas"- tyypin rynnäkköohjuksia, kantomatka 300 kilsaa.

    VastaaPoista