tiistai 5. tammikuuta 2010

STT 5.1 2010
"Eksynyt mäyräkoira pääsi kotiin löytötavaratoimiston kautta Saksassa tänään.
Uupunut koira tepsutti pohjoissaksalaisen Bredstedtin kaupungin virastorakennukseen ja kävi makuulle lattialle aamulla ovien avauduttua. Vastaanottovirkailija kutsui apuun löytötavaratoimiston, joka rekisteröi koiran löytötavaraksi.
Paikallinen metsästäjä sattui paikalle ja tunnisti Druse vom Höllengrund -koiran, joka pääsi pian kotiin. Druse eksyi lauantaina kesken ketunmetsästyksen ja jatkoi matkaansa kaupunkiin, kun se ei löytänyt kotiin."

Mielestäni on mahdollista että Druse vom Höllengrund vain teeskenteli uupunutta.
Ettei tarvitse ryhtyä itse aktiin, joka tässä tapauksessa olisi ollut ketun metsästys.

Ehkä se oli viimein älynnyt, kuinka tympeä koko asetelma on. Koiraeläin saattamassa satimeen ja hengiltä toista. Karvajalka karvajalan nilkassa kiinni.
Vain siksi että kahdelle jalalle kavahtanut, metsästysvaatteidensa alla alaston apina niin on säätänyt.

Ehkä se oli nähnyt Valon luolassa könytessään, kuin Luther luostarissa.
Ei juma...

Ei armollinen juma...
Jo riittää ketunpojan tappolinja!

Mitä järkeä? Mitä minulla on kettuja vastaan? Miksi käyttäisin lyhyiksi mutta aatelisen jaloiksi jalostettuja jalkojani tuollaiseen arvottomaan, epäoikeudenmukaiseen toimeen?
Ei, vom Höllengrundin akan pojalle ei tämä peli enää vetele!

Käpykaartiin!

(On oltava ovela nyt. Viekas kuin kettu konsa.
En voi vain istua sammalmättäälle pallejani nuolemaan. Apina suuttuu. Antaa kipeät potkut. Evää eväät ja ruokapalkan. "Irti!" sanoo.)

Vom Höllengrund näkee jälleen Valon, ja valossa kaupungin viraston! Sinne!

Mutta aatelinen ketunmetsästysmäyräkoira ei ole niin tyhmä että säntäisi kortistoon suorilta vääräsäärijaloiltaan.
Ensin on esitettävä tarmokasta työn- eli tässä tapauksessa ketunhakijaa.

Druse löytää ketun luolan, ja painelee tottuneesti sisään. Verenhimoinen apinalauma jää väijymään ulkopuolelle. Ei älyä hitdoginsa äkillistä eläinaktivismiherätystä, kaksoisagentiksi muuttumista.

Kettuperhe on kauhuissaan mutta koira kähähtää "hiljaa nyt, jos haluatte pitää henkenne, onko täältä toista tietä ulos?" Ketut eivät ymmärrä mistä nyt tuulee, mutta vilkuilevat luolan perälle.

Koira syöksyy kyseiseen suuntaan ja mulkaisee ohimennessään kettuja. "Jos vinkaisettekaan tästä kenellekään, toimitan teidät helvetin perukoille, niin totta kuin nimeni on vom Höllengrund."

Kohta se on jo ulkona. Niin matalana kuin mäyräkoiralle vain on mahdollista se painelee kanervikossa, ylittää suoaukean että häntä heilahtaa.

Se tarpoo tahallaan upottavissa paikoissa. Uuvuttaa itseään tietoisesti. Sossun luukulla on oltava ryvettyneen näköinen.
Koko yön läpeensä tarpoo tienoota metsästyskoira vom Höllengrund.

Aamulla vihdoin "uupunut koira tepsutti" - osittain oikeasti väsynyt ja loput tarvittavat näyttelevä - kaupungin virastoon.
Mutta apinain käytös on aina arvaamatonta. Vaatteidensa alla alaston vastaanottovirkailija toimittikin sen - ei juma...- löytötavaratoimistoon! Kuin jonkun muuttokuormasta pudonneen nallekarhun!

Uutisen loppu on kuin sadusta. "Paikallinen metsästäjä sattui paikalle" ja toimitti sen kotiinsa.

Vaatteidensa alla alaston isäntäväki, josta osa oli osallistunut eiliseen metsästykseen, todella luuli sen eksyneen metsässä. Drusea harmitti tietenkin luuloon liittyvä arvonalennus, mutta sisimmässään se tiesi toimineensa oikein.
Ulkoinen on vain näytelmää. Elämä apinoiden planeetalla on säätämistä ja sihtaamista.
Tärkeintä on olla sisältä tosi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti