Kain, Abel ja Nalle Puh

Kuolemalla on huono maine. Elämää selvästi huonompi.
Kuin Kain ja Abel, veljeksiä ovat kuitenkin. Abelin hyveellisyys jäisi huomaamatta ilman Kainin paheellisuutta. Toisinkin päin toki.

Seuraan saattoväkeä hautausmaan harmaudessa. Väki on pieni, vakava ja mustissaan. Arkku lasketaan hautaan, kansi päälle.
Alkaa sataa. Elävät vetävät sateenvarjoja auki.
Iäkäs pariskunta on lähtiessään ilmeisesti ottanut mukaansa lastenlasten jättämän varjon. Se on punainen ja auetessaan paljastaa Nalle Puhin.

Nallen korvat ponnahtavat ylös. Se on huima näky synkässä maisemassa.
"Loppuiko kertomus?" Risto Reipas kysyi.
"Tämä loppui. Niitä on lisää." (Nalle Puh)

Kertomuksen on loputtava, ennen kuin uusi voi alkaa.
Kuolema ei ole kaiken loppu, vain minun, sinun ja maailmamme.
"Kuolemaa ei ole" pätee vain siinä tapauksessa että elämääkään ei ole.

Takertuminen eristää ja sulkee portit. Halu tappaa omistajan ja omistetun. Kuolemasta ei ole tappajaksi koska se ei halua omistaa mitään eikä ketään.
"Kuoleman oma" on elossa. Kuollut ei ole enää kuoleman oma. Tässä on oltava tarkkana.

Arkun päällä ei tarvita sateenvarjoa.
Portteja avautuu.

Kainin ja Abelin paradoksi:
Joka haluaa pelastaa sielunsa eli elämänsä, kadottaa sen, ja päinvastoin. (Jeesus)
Elämänhalu on kärsimyksen lähde ja lähtökohta. (Buddha)

Näitä oli karvasta nieleskellä nuorena. Ennen kuin voi tulla sisään, on mentävä ulos.
Elämän puolivälin jälkeen virta on selvästi kääntynyt, vaikka "on täällä silti helvetisti kaunista katseltavaa" (Ismo Alanko).

En ole elänyt ennen, enkä tule elämään tämän koommin. Portti on ahdas mutta auki. Viiltävän kaita tie, ei tilaa kulkea. Vain yksi askel...
"Tienhaarassa seisoo mies
aivan liikkumatta;
kuin olisi lakannut odottamasta."
(Saarikoski)

Tie olemiseen - isän luo - ei kulje horisontaalisesti, kuten tie elämään ja kuolemaan.
Abel pyörii tiluksillaan, Kain vaeltaa maat ja mannut.
Kain on tuhlaajapoika, sikojen ja porttojen kaveri. Hän löytää kotiin ennen veljeään.

Abel on kotona, mutta pihalla. Jauhaa aina sitä samaa, kiertää ympyrää, tarjoaa uhrejaan. Uskollinen mutta yllätyksetön.
Kain on synkempi ja arvaamattomampi, mutta toisaalta jotenkin hurjempi. Oleminen kysyy hurjuutta, on luovuttava elämästä. Annettava veljelle anteeksi. Tultava häntä vastaan, avosylin.
Kumpikin potee isäkompleksia ja veljeskateutta, mutta isän takana, mikä lie, odottaa, on...
"Tällä voimalla ei ole mitään yhteistä minkään asian kanssa: se synnyttää ei-mistään jotakin ja kaiken." (Eckhart)
Isän ja pojat. Ja meidät reppanat, poikien lapset.

Eteneminen ajassa on vaeltamista kuoleman varjon laaksossa. Se mikä näyttää elämältä, saattaa olla kuolemaa, ja päinvastoin. Koskaan ei tiedä - varsinkaan silloin kun luulee tietävänsä.
Kyllä elämälle on ei elämälle. Ei on kyllä.
Sikalasta on paljon lyhyempi tie kotiin kuin temppeleistä ja akatemioista.

Kuolla kaikelle, kaiken aikaa. Mikä mieletön ilo ja keveys!

Kuolla!
Olla!
(Jos Eckhartilla olisi ollut Facebook kammiossaan ja suomen taito, hän olisi peukuttanut suomen kielen maailman hienovireisimmäksi. Mystiikan äidinkieleksi.)

"Elämän puun tietä
vartioitsee
välkkyvä, leimuava miekka.
Sen olen nähnyt.
Kun otan sinua kädestä
en tiedä mitä lupaisin."
(Saarikoski)