perjantai 25. kesäkuuta 2010

Yhdeksäs ja kymmenes käsky, älä pyri.

Kaikki on hyvin. Pysy siinä.

"Älä tavoittele toisen taloa, vaimoa, orjaa tai orjatarta, härkää, aasia, mitään mikä on hänen."

Itse koen härkä-osion helpoimmaksi. En ole koskaan tavoitellut kenenkään härkää. Mitä minä sellaisella.
Minä ja härkä viidennen kerroksen keskustayksiössä!
Hirveä revohka rappukäytävässä aamuisin kun veisin sitä aamutoimilleen. Muutaman viikon päästä niitä toimia olisi joen rannat täynnä. Hissiin se ei tietenkään suostu, pitihän se arvata.
Monta muuta vaivaa, joita härätön ei pysty edes kuvittelemaan.
Miltä haisisikin sateessa ulkoillut märkä härkä pienessä kämpässä!
Tietenkin voisin koettaa jonkinlaista elämäntaito-opasta, härkä muusanani. Sellaiset myyvät kai hyvin.
Härkä olohuoneessa. Härkä makuuhuoneessa. Härkä kylppärissä. Eteisessä. Jne. Paljon ostettaisiin varmasti myös Härkä rappukäytävässä -osaa. Läheisriippuvainen härkä kirkossa. Jne.
Sarja voisi päättyä koskettavaan Härkä ruumishuoneella -kirjaan.

Aasia voisi olla perustellumpaa tavoitella. Ainakin sitä voisi vuokrata vaikka siltahommiin kaupungille.

Olkoot toisten talot, vaimot ja orjatkin rauhassa.

Orjatar, siinä on kyllä jotain. Värinää.
Orjatar...
Mutta en taida yltää SM-tason suorituksiin silläkään osastolla. Lainsäädäntökin saattaisi tökkiä vastaan.


Istuin Sopotin viisisataa metriä pitkällä laiturilla, kun elämäni melkein muuttui.
Luin Vartijasta Panu-Matti Pöykön artikkelia, joka käsitteli stoalaista filosofiaa, varsinkin sen tunneteoriaa.

En halua oikeasti mitään kohdetta (vaikka niin kuvittelenkin), vaan siihen liittämääni vaikutelmaa.
Jos onnistun tavoittelussani, vaikutelma murenee pettymykseksi, ja keksin seuraavan tavoitteen. Lopulta tavoitteeni työntyvät Rajan tuolle puolelle ja muuttuvat puhtaaksi fantasiaksi ilman näennäistäkään kosketusta tosiasioihin.

Pahinta on jos epäonnistun tavoittelussani, koska silloin saattaa syntyä - tunne...
Tunteet (pathee) ovat kurjinta mitä ihmiselle voi sattua stoalaisuuden mukaan.

Pyhä Härkä, miten yksinkertainen teesi! Miten ilmeinen, miten vähän ilmeinen!
Paljon muuttuu, kun tuon omaksuu tosissaan. Yrittää edes.

On asioita joille voimme jotain (proairetika jos hienosteluttaa), ja asioita joille emme voi (aproairetika jos vieläkin).
Viimeksi mainitut (elämä, kuolema, sairaus, terveys, toisten mielipiteet, oma maine ja kunnia sekä hirvittävän pitkä liuta muita) tulee jättää sikseen, vaille minkäänlaista huomiota. Ne eivät kerta kaikkiaan ole mitään. Eivät hyviä, eivät huonoja. Elämä ja kuolema eivät kumpikaan ole juuri mitään.
Elämä ei ole sen parempi tai huonompi kuin kuolemakaan. (Onko helppo niellä tämä?)
Kumpikin on mitä on.
En voi estää kuolemaa, mutta - auta Armias Aasi! - voin vaikuttaa siihen millainen vaikutelma minulla siitä on.

Tunteettomuus (apatheia) ei tarkoita, että en rakasta tai iloitse, mutta sitä kyllä että nämä olotilat eivät liity mihinkään. Ne eivät synny tavoittelulla tai karttelulla (esim. aasin tai kuoleman), tai jonkin halun tyydyttämisestä. (Oho, kuinka kaukana tämä on arkitajunnastamme. Ja vielä ohompi, kuinka totta se silti on.)

Mikään / kukaan ulkopuolellani ei voi lopulta aiheuttaa minulle yhtään mitään! Kuolemankin inhalta kalskahtava maine on vain mielipide, ja mielipiteitä voi vaihtaa...
Mikään ahdistus ei tavoita ihmistä, joka on ymmärtänyt tämän.

Katselin laiturilla horisonttiin. Laivoja tuli ja meni, ilmestyy ja katoaa. Imperfekti ja futuuri vaihtuvat preesensiin.

Kaikki on nyt. Tässä kaikki.

Olemme perillä.
Ei hätää.






(Haluan viilata ja täydentää tuota mm. sitaatein, mutta koska muodostin itselleni etukäteisvaikutelman, että dekalogisarja pitää lopettaa juhannukseen, julkaistukoon tämä alustavasti nyt, kun se juhokin on nyt.)

1 kommentti: