tiistai 19. lokakuuta 2010

Pikku pikku muija

Ilmassa on lähdön tunnelmaa.

Muuttolinnut lähtevät kauas, puiden lehdet lähemmäs, mutta peruuttamattomammin.

Ihmisiä lähtee Suomen ev.-lut. kirkosta kasapäin. Ei tiedä kuinka kauas.
Tulevatko keväällä takaisin, maahan maatuvatko.

Kaivoskohtaloiden lopputulos oli sekin lopulta inhimillisesti katsoen miinusmerkkinen. Chilessä maaemo synnytti 33 ja media hurrasi kuin onnellinen isä, mutta Kiinassa sama äiti nielaisi 37, tekee miinus neljä.
Exodus näyttää jyräävän Genesiksen.


Maapallon biodiversiteettikin on saanut lujan iskun palleaansa, ja kutistuu, puuskuttaa, kutistuu.
Sukupuuttovauhti on tällä hetkellä tuhatkertainen normaaliin verrattuna. Ei ole moista nähty kuulemma kymmeniin miljooniin vuosiin.
On tulossa hiljainen kevät. Ei paljon veisata kirkoissa eikä metsissä.


No mutta ihmiskunta kasvaa. Ja mikroeliökunta.
Kohta täällä on 20 miljardia ihmistä ja valtavasti viruksia, joista yksikään ei kuulu Suomen ev.-lut. kirkkoon.
Kumpi kunta pärjännee paremmin? Onnistuuko liitos?
(Mitäs luulet?)


Tavaraa tarvitaan aika paljon. Kulutustutkimuskeskus on juuri julkaissut tiedon että esim. kaltaiseni yksin asuvan miehen kohtuullinen elo edellyttää 260 tavaraa.
En jaksa ruveta laskemaan kuinka kohtuullisen elämän kaappini ja laatikkoni minulle myöntävät. Luultavasti ihan hyvin menee, ainakin jos vaikka jokainen kalaöljykapseli, sukka, kynä, A4-paperi, irronnut ruuvi, hammastikku, tyhjä tölkki, kampa ja luu lasketaan omaksi tavarayksikökseen.


Stephen Hawking haluaisi lähettää Telluksen lapset ulkoavaruuteen.
Toiset odottavat samalta taholta pelastusta maan päälle.
Mopot karkailevat pikku pikku kätösistä niin tieteeltä kuin uskonnoltakin.

Piispat sorvaavat lauseita kieli keskellä suuta. Voiko siunata homoja liittoihin vai vain liitoissa, siunata vai vain rukoilla puolestaan. Mikä on oikea verbi ja aikamuoto, substantiivi ja sijamuoto. Jumalaa tympii pikkuhiljaa koko juttu, ei siunaa kohta enää ketään millään muotoa!

Homma voi kyllä ratketa toista kautta, jos jaksaa odottaa: Y-kromosomi on näivettymässä myös. Miessukupuoli on lähdössä Tellukselta tyhjyyteen.
Ko. kromosomissa on alkuperäisestä 1400 geenistä jäljellä enää 45...
Silloin koko kansojen meri alkaa marjasiskoaaltoilla, siunauksia ja sukupuolia sinkoilee solkenaan sinne tänne.
Neutraali avioliitto muuttuu ainoaksi mahdolliseksi.
Lepakot roikkuvat puiden oksilla päät alaspäin partenogeneettisessä hurmiossa.
Virret veisataan ultraäänisesti, kaikulauluna.

(Asiaa tutkinut professori Jennifer Graves Australian kansallisesta yliopistosta, lohduttaa kyllä miehiä, että Y ei ole ihan välttämätön kromosomi: Itä-Euroopassa elää myyriä, jotka pystyvät lisääntymään ilmankin. Miehet "voisivat seurata jyrsijöiden jalanjälkiä" yyttömään eloon. Ok, sinne sitten. Tarkoittaako Itä-Eurooppa Tshernobylin tienoota? Turha tässä ketään on ruveta yyttelemään jos ilmankin pärjää.)


Hanhiemossa on satu, muitakin ihastuttavampi. Se on poikkeuksellinen siitä, ettei sisällä mitään opetusta. Tai että opetus on intuitiivinen, kuin pallealla tai kaikuluotaimella vastaanotettava.
(Minusta kertomuksen loppuratkaisuun sisältyy salaperäinen, hervoton katarsis.)


"Olipa kerran pikku pikku muija, joka asui pikku pikku talossa pikku pikku kylässä. Eräänä päivänä pikku pikku muija pani päähänsä pikku pikku myssyn ja lähti pikku pikku kävelylle. Hän tuli pikku pikku torille ja siellä hän näki pikku pikku luun ja sanoi:

- Tästä pikku pikku luusta saan pikku pikku keiton pikku pikku illallisekseni. Ja pikku pikku muija osti pikku pikku luun.

Kun pikku pikku muija tuli takaisin pikku pikku kotiinsa, hän oli pikkuisen väsynyt ja niin hän pani pikku pikku luun pikku pikku kaappinsa ja meni nukkumaan pikku pikku vuoteeseensa.

Kun pikku pikku muija oli nukkunut pikku pikku hetken, hän heräsi siihen, että pikku pikku kaapista kuului pikku pikku ääni:

- Anna luuni tänne!

Pikku pikku muija pelästyi pikkuisen, pani pikku pikku päänsä pikkuista syvemmälle pikku pikku peiton alle ja nukahti taas. Kun hän oli nukkunut pikku pikku hetken, kuului pikku pikku kaapista taas pikkuisen kovempi ääni:

- Anna luuni tänne!

Pikku pikku muija pelästyi pikkuista enemmän ja pani pikku pikku päänsä pikkuista syvemmälle pikku pikku peiton alle. Kun hän oli nukkunut pikku pikku hetken, sanoi pikku pikku ääni pikku pikku kaapista pikkuista kovemmin:

- ANNA LUUNI TÄNNE!

Tällä kertaa pikku pikku muija pelästyi pikkuista enemmän, pisti pikku pikku päänsä peiton alta ja sanoi kovimmalla pikku äänellään:







O T A  S E!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti