sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Tell me

Syksyn koulutuksissa ja työyhteisön parannuspäivillä on keilattu, uitu, syöty, juotu, pohdittu papin identiteettiä muuttuvassa maailmassa, kuultu oikein hyviä ja oikein keskinkertaisia esitelmiä, sekasortoista yleiskeskustelua, ja ammuttu oikein ilmakiväärillä.


Ruumiillinen toimi on kiistattominta, kehittää yhteisyyttä parhaiten, ja hauskuttaa eniten.

On ilmiselvää - kukaan ei sitä kiellä, ei torju asiaa liberaali, ei konservatiivi - että ilmakiväärin kudin toivotaan osuvan mahdollisimman lähelle taulua, huipputapauksissa keskelle sitä.
Käsi kenties tärisee. Vanhentuneet silmät näkevät vain suttua kun taulu pitäisi.
Onnistumiset antavat odottaa itseään. Voi tulla turhautumista. Nuoremmat tulevat takaa, ja ampuvat tarkemmin. Olisiko valmentaja vaihdettava, tai jotain?

Mutta itse asiasta vallitsee yksimielisyys. Taulu on taulu, kymppi on kymppi. Siihen reikä, ja katso: se oli hyvä.
Liberaali hurraa, samoin konservatiivi.
Ei ammuta toisia, kuin korkeintaan vahingossa eikä silloinkaan silmiin.


Hauskuus päättyy kohta, kun päästään Urheiluhallin alakerrasta yläkerroksiin, toimesta tuumaan, teoista sanoihin, ja niissä kokemaan ”hengen yhteyttä".
Pneumaattis-verbaalisten aseiden kudit osuvat kirkon leveisiin seiniin, korkeaan kattoon ja matalaan lattiaan. Niiden vihellyksen kuulee, mutta ei tiedä mistä ne tulevat, mihin menevät. Pitääkö maastoutua vai ei. Niin on myös hengen miesten ja naisten laita.

Yhtä mieltä ollaan enää siitä, että ”minä olen ilmeisesti oikeassa”.
Nyt yhtäkkiä näen niin tarkasti, että kymppi on aina siellä mihin minä osun.
Kehät piirrän osumani ympärille; siinäpä taulu jota kelpaa esitellä!
Tehkää perässä.

Jotkut tekevät, muut eivät.
Paha juttu muukalaisille, parannuksen paikka.


Papiston päivillä teemana oli ”Kuin kuvastimessa”. ”Kuvastin” -käsitteestä heijastuu ainakin se viesti, ettei auta ruveta ammuskelemaan ympäriinsä, toisten tauluihin.
Peilit särkyvät, sirpaleisiin loukkaantuu.

Katselin siellä kanavaa, joka käsitteli häpeää kulttuurisena ilmiönä, joka on kai korvannut tai korvaamassa periluterilaisen syyllisyyskokemuksen, ja -kulttuurin.

Kanavaan virtasi vettä niin monelta taholta, ettei se itse virrannut juuri mihinkään. Tulvi ympäriinsä pikemminkin. Mutta ehkä sekin juuri sellaisena oli hyvä kuvastin.




Häpeä saattaa liittyä identiteettiin, imagoon. Se on jotain mikä särkee peilissä näkemäni kuvan.
Tulee huti, joka paljastaa: olen yksi saatanan sohlo.
Kanava virtaa outoihin maisemiin, yleisö poistuu kahville aulaan.
Olen itseni vieressä, enkä edes tiedä minkä vieressä silloin.



Toisten imagot on parasta jättää silleen.
(Kärsikää toisianne.)
Mutta omansa on syytä nähdä koko häpeällisessä alastomuudessaan.
Ja nauraa, kuollakseen…

Jokainen imagoni, identiteettini, on huti.

Valtakunnassa ei ole juutalaista, ei kreikkalaista, ei katolista, ei luterilaista.
Ei homoa, ei heteroa.
Ei pappia, ei maallikkoa.
Ei miestä, ei naista.
Ei ketään.

Kaikki.

Ei rajaa, ei ulottuvuutta.



Portilla pitää riisua itsensä.
Vaatteet saa pitää, kunhan itse lähtee.
Kymppi ei ole kehillä, vaikka antaakin niille ohimenevän(-ammutun) merkityksen.


Urheiluhallin alakerrassa ylistelin ympärilleni riemukkaasti että ”napakymppi!”, kun osuin taulun keskellä olleeseen mustaan sisäympyrään. Tunsin itseni W. Telliksi.
Ammunnan ohjaaja tuli tykö, ja sanoi ettei se ole asian laita, keskiöstä puhumattakaan: Napakymppi on se valkoinen, tuskin huomattava piste joka on mustan alueen keskellä.



Jos siihen osuu, se katoaa.
Silloin vasta voi päästä ilo läpi ja irti.

2 kommenttia:

  1. "Järkikin sen sanoo, että tunnetaidot ovat osa inhimillistä vuorovaikutusta ja jokapäiväistä työelämää.Mutta onko tunneosaaminen myötäsyntyinen lahja,henkilökemiaa vai taito,jota voi kehittää tietoisesti kuten kielitaitoaan tai toimialan tuntemustaan?Toinen uskontokasvatuksessa vaikuttava ajankohtainen suuntaus on spiritualiteettia korostava kasvatus.Howard Gardnerin (1993) moniälykkyysteorian viitekehyksessä on syntynyt useita uusia yrityksiä nimetä ja ymmärtää ihmisten erilaista lahjakkuutta.Perinteisen älykkyysosamäärällä mitattavan lahjakkuuden (IQ) rinnalle on esitetty tunneälyä (Goleman 1995) ja spiritualista lahjakkuutta (Zohar & Marshall 2000).Tunneäly (EQ) esiintyy empatian kykynä,tarpeentyydytyksen lykkäämisenä,motivaation ylläpitäjänä ja omien sekä toisten tunteiden ja motiivien tunnistamisena.Spiritualinen lahjakkuus (SQ) eroaa perinteisestä ja tunneälystä siinä,että se on täysin inhimillinen,vain ihmiseen liittyvä intelligenssi.Zohar ja Marshall kutsuvatkin sitä "sielun älyksi",joka täydentää kahta muuta älykkyyden lajia.Tutkijat perustelevat väitettään sillä, että perinteistä älyä esim.tehokasta laskutaitoa löytyy tietokoneistakin ja kehittyneimmät eläinlajit kykenevät tunneälyyn.Sen sijaan spiritualinen lahjakkuus on mahdollista vain ihmisille, jotka kykenevät abstraktiin arvojen ja merkitysten arvioimiseen.Sielun älyä tarvitaan tilanteissa,joissa vanhat arvot eivät riitä antamaan perustaa ihmisen valinnoille,vaan tarvitaan uusien arvojen luomista.Spiritualinen lahjakkuus näyttäytyy kykynä tehdä arvoratkaisuja ja mielekkäitä valintoja omaa elämää koskien (Zohar & Marshall2000).http://www.janua.helsinki.fi/uskonnonpedagogiikka/installaatio.html Mielenkiintoista, tunneäly??? SQ?

    VastaaPoista
  2. Oikeastaan tekstiesi äärellä heräsi eloon ajatus "spirituaalisesta lahjakkuudesta(SQ), joka eroaa perinteisestä ja tunneälystä siinä, että se on täysin inhimillinen, vain ihmiseen liittyvä intelligenssi..."

    VastaaPoista