torstai 27. tammikuuta 2011

Ecce Homo

Katso, siinä meillä on mies joka tietää mitä haluaa!
Siinä on mies joka tietää! Siinä on mies! Se on siinä!
Siinä on! (se?)

Ihminen… (ei…)
(liian myöhään…) katsos kun…

Hän oli todella valmis laittamaan itsensä likoon, jotta saa mitä haluaa.
Mutta kun sai, hän otti halun kohteen mukaansa likoon.
Se likosi pois ja hän.



Ajan Hämeentietä Lietoon, olo on aika meditatiivinen. Toyota päihittää eksistentiaalisessa antoisuudessaan lootukset ja polvirukoukset.
On helpompi välttää ”meditoija” ja ”rukoilija”, nuo totuuden jäätyneet käyrätorvet.  
”Autoilijalla” ei ole hengellisyyden harjoittajan uraa eikä auraa. Ei ole tarkoitus saavuttaa mitään.
Paitsi Lieto, mutta se ei ole henkisen ansiotilan ylläpitäjä, vaan pelkkä pitäjä, jota halkoo Aura.

Katsellaan passiivisesti. Maisemia, lunta, tietä, auton kojelautaa, rattia, käsiä jotka pitelevät kiinni siitä. Katsellaan silmiä jotka katselevat, katsellaan katselijaakin ja katselemista. Oleskellaan aivan selvästi paikallaan, samalla kun nieleskellään kymppitien kilometrejä.
Asia todetaan ilman tavattomuuden tunnelmaa. (On sentään ajettu tietokoneralliakin.)
Aika, tila, elämä ja kuolema ovat tyhjää täynnä, kuin Lieto lunta. 

Ollaan tultu täältä, ja nyt tänne mennään. Kuin Fredi Kolmatta Linjaa.
Saa vanhat saatanat takaisin.

Ajetaan menneisyyteen, tulevaisuuteen. Levitään pitkin maisemaa. Tuntuu että kerrankin ollaan kronologian tohtoreita ja herrasmiehiä. Hetken, pienen. (Elämässä vietin.)

Elämän vietti pitää miehen tiellä, automaattisesti.
Ei hätää, ei paineita.  

Ohitan kohdan jossa pikkupoikana Honda lähti käsistä.
Tekniikka on kohentunut, renkaiden määrä kaksinkertaistunut, ajomiehen ikä kolminkertaistunut. Tiekin on suorempi. 
Tie loppuu ja tieto, mutta hätä ja pelko eivät ala.

1 kommentti:

  1. Tie loppuu ja tieto, mutta hätä ja pelko eivät lopu. Eivät ne ala, koska ovat aina.

    VastaaPoista