Lucia on hurja nainen, ja todellinen täsmäpyhimys.
Ansaitsee ilman muuta oman päivänsä juhlakalenteriin.
Hän eli legendaarisen elämänsä legendaarisen 200-luvun lopussa Syrakusassa, Sisiliassa.
Lucia kääntyi kristinuskoon silloin kun se oli vielä kovin vaarallista.
Niinä päivinä tapahtui, että keisari Diocletianukselta kävi käsky, että valtakunnassa kaikkien pitää keisarin kuvaa kumartaman ja häntä jumalana palveleman.
Jos ei halua, pitää poistua kuvasta ja kuvan edestä, yleensä palasina.
Lucia oli sen sortin seurakuntanuori, ettei moinen kumarrus tullut kuuloonkaan.
Näköön sen sijaan tuli.
Pakanapoika oli hullaantunut neidon kauniisiin silmiin, jotka omistaja niin muodoin irroitti päästä ja lähetti palvojalleen. Että pidä hyvänäsi, kun kerran kauniinakin pidät.
Voit pitää näitä myös eräänlaisina rukkasina.
Jumala oli tästä eleestä sen verran vaikuttunut, että kasvatti kuoppiin uudet, entistäkin hienommat.
Episodin seuraamuksena Luciasta kehkeytyi silmien erityissuojelija ja -osaaja. Sokeiden ja silmäsairaiden omapyhimys.
Valottaren teloitus oli monimutkainen projekti. Vastoin odotuksia polttorovio ei tehonnut, ei kiehuva öljy, ei piki.
Henki lähti siskosta vasta kun sen pyöveli työnsi miekan kaulasta läpi.
Tästä taas hyötyivät kaikki ne myöhempien aikojen ihmiset, jotka kärsivät jostakin kaulan alueen terveysongelmasta. Erittäinkin kasvaimista.
Kun Lucia sitten säädetyn ajan, eli noin tuhannen vuoden, kuluttua saapui tänne suomalais-ugrilaisille tulille,
tulos oli hiukan höpsö, vähän pornahtavakin, tosin kai vain kielellisesti.
"Kullitar kuvun neiti,
Neititär kärkäs kieriäinen,
Muuta kummulta kupusi,
Kiännä muuanne kiäriäs,
Kaklan kaialta lihalta,
Henki reiän hierimältä."
(merkitty muistiin Tohmajärvellä v 1847)
Kupu josta puhutaan, on kaulan kasvannainen, esim. (nyk. lääket.) struuma. Kaikki sellainen mikä estää henkeä kulkemasta sujuvasti sisään ja ulos. Hiertää henkireikää.
Lukki, Lukka, Lussi, Luttu, Luusia - näillä lempinimillä häntä meilläpäin kutsuttiin - oli omiaan niissä hommissa, koska Lutusen omaa henkireikää oli silloin aikanaan kovalla kädellä rassattu auki.
Mielenkiintoinen yksityiskohta Lussen kykyjen ugrilaisissa sovelluksissa on se, että neidon osaamisalueeseen liitettiin myös muut kuvut kuin kaulassa esiintyvät.
"Pyhä Lukki lakkapää, katso minun kaalejani."
Kupu kuin kupu, Lucialta pesee! Myös kaalinkupu!
Neidistä kehittyi innovaatioalttiissa maassamme myös kasvavien kaalien suojeluspyhimys...
Juuri tällaisessa tulkinnassa on oraalla jo sellainen diagonaaliajattelu, joka myöhemmin tuotti esim. Raatteen tien, YYA-sopimuksen ja Nokian kaltaiset menestykset.
"Lucian" kantasanana on tietenkin latinan "lux", valo. Neito on valotar tai valopää.
Samasta kannasta on myös "Lusifer", valonkantaja hänkin.
Lusifer on Lucian polaarinen antiteesi, vastanapa. Yleensä ymmärretty pimeyden ruhtinaaksi.
Mutta pimeyskin kantaa valoa.
Pahuuskin hyvyyttä.
Tappiokin voittoa. Kuolema elämää.
Lusiferkin kantaa Luciaa, kuin sokaistunut menninkäinen päivänsädettä, rakastettuaan.
(Lähde: prof. Arno Forsius www.saunalahti.fi/arnoldus)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti