"Vanha mies ei epäröi kysyä seitsemän päivän ikäiseltä lapselta elämän paikkaa, ja hän saa elää." (Tuomaan ev.)
Ikääntyminen ei tuo mukanaan viisautta.
Herakleitoksen mukaan vanheneminen tuo mukanaan lisääntyvän itsesuojelun, ja se ikäänkuin saastuttaa, soistuttaa tai vesittää ihmisen. Ei syty enää vanha, eikä sytytä hänellä.
Viisas sielu on kuiva. Syttyy taas ja palaa alkuun.
T.ev. mukaan se on mahdollista. Kaiken se tietenkin vaatii. Kaiken mitä jää viikonikäisyyteni ja nykyisen iän väliin. Siinä välissä ei saa olla mitään.
No, rooleja toki, kasapäin. Näytäntö toisensa jälkeen, ilta toisensa jälkeen.
Ei siinä mitään.
Bussi lähtee arabien linja-autoasemalta.
Meitä on neljä. Kaksi tavattoman iloista, puheliasta ja helluntaihenkistä jenkkipoikaa, ja kaunis juutalaistyttö, joka muuttanut äskettäin Argentiinasta Israeliin. Tyttö on hurjannäköinen yhdistelmä latinoa ja juutalaista. Joku pohjoismaalainen geenikin näyttää työntäneen rihmastonsa mukaan rakennustyöhön, ainakin silloin kun tukan väriä valittiin. En valita. Lopputulos ei pakota itkumuurille veisaamaan.
Aika paljon sain kyllä veisata, että sain tytön retkelle mukaan. Ja hän valehdella vanhemmilleen.
(Kenenkään nimeä en muista enää, eivätkä he minun. Pojat olkoot poikia, ja tyttö tyttö.)
Auto on ikäloppu ja astmaattisen kuuloinen. Vuoret vaikeita vanhukselle.
Kerran joudumme kävelemäänkin, kuin pettyneet apostolit Emmauksen tiellä. Emme työntämään sentään.
Katselen vuoria, ja mietin Jeesusta sekä tätä tyttöä. Kummankin kanssa keskustelu on yksinpuhelun sävyttämää.
Molempien puhe on että kyllä tai ei. Yleensä ei.
Jenkkien kanssa juttu luistaa paremmin, mutta vähän tolkuttomasti. He ovat kyllä-väkeä perin juurin.
Yritän teologiaa: kyllä, kyllä! Kaikki on yes, niinhän se on. Ok, no problem.
Kun kysyn heidän kirkkokuntaansa, "Jeesuksen kirkkoväkeä tässä ollaan".
Sinäkin, he sanovat tytölle, kunhan Toisen Tulemisen päivä tulee lähemmäs, ovelle asti, viinipuu kantaa hedelmän, ja valittu kansa kääntyy yhtenä rihmastona oikean messiaan tykö.
Sitten ei muuta kuin Harmageddon, muutama sata miljoonaa ruumista, kaikkea ikävää, loppujen loppu kuitenkin hyvin. Viimeisetkin pasuunat ja muut pillit pussiin. Ja kultakaupunkiin.
Nyt ollaan kuitenkin vielä tässä. Kolme Uuden Liiton poikaa ja yksi Vanhan Liiton tytär.
Ainakin yksi edellämainituista olisi aika valmis Liittojen väliseen liittoon. Vaikka ihan pintaliittona aluksi.
Tunnustelunomaisesti.
Tyttö kokoaa kaikkien latinalaisten ja kaikkien juutalaisten esiäitiensä vuosituhansien aikana keräämän koppavuusarsenaalin kasvoilleen, haukottelee muka peitellysti, hoitakaa te jätkät Loppusotanne miten haluatte. Jos tämä tyttö kantaa ylipäätään koskaan hedelmää, ei ainakaan teidän kanssanne!
(Naisen haukottelu oikeassa kohdin on kyllä eräs täysin kiistämättömiä Lopun Ajan merkkejä! Siitä ei tokene itse Petokaan.)
(Epäreilua antaa lopun merkkejä kun mitään ei ole alkanutkaan!)
Vuoristossa on kyllä kieltämättä jo Harmageddonin introa ilmassa. Panssarivaunuja lojuu teiden varsilla.
Väkivallan jännite tuntuu joka paikassa.
Isosta sodasta on vain muutama vuosi. Sen näkee katseista.
(Mistä tietää että helvetti on jäätynyt ja taivas poroksi palanut? Siitä kun Lähi-Idässä solmitaan pysyvä rauha.)
Jenkkien kanssa minua yhdistää yhteinen työpaikka, kibbutsin persikkapakkaamo. Esimiehenämme on arabi, joka hoitaa toimensa hyvin. Opastaa meitä ulkomaalaisia töihimme, mutta jonka jokaista neuvoa säestää katse... joka on ihan silkkaa, kylmää vihaa. Sen tuntee kyllä sekin, jonka tähänastisen lietolaiselämän jännitysmomentit ovat olleet, ehtiikö Leiniön bussiin, ettei myöhästy koulun aamuhartaudesta jne.
Se ei ole aktiivista "tapan sinut nyt juuri" -vihaa, vaan passiivisempaa "minä voisin tappaa sinut juuri nyt" -tyyppistä asennetta.
Lietolaisopiskelija ei ole niin kauhuissaan kuin voisi luulla.
Hän on jopa enemmän elementissään kuin TSYKin voimistelusalissa, aamuhartausrivissä.
Tämä on luultavasti ainoa kerta blogissani kun siteeraan Suomen Tasavallan Hallituksen ex-ministeriä, mutta olkoon tämän kerran, syystä että:
"Jos me emme koskaan uskalla päästää otettamme ja itseämme putoamaan, jos emme koskaan myönnä pahoja henkiämme ja antaudu niiden valtaan, silloinhan emme liioin koskaan näe omaa sisäistä itseämme...
Kiellä irrationaalinen, niin sinusta tulee sen orja!
Tai myönnä se. Tunne valtava imu syvyydestä. Tunnusta kuoleman riivaus. Anna kauhun puristaa kurkkusi tukkoon. Myönnä särkyvyytesi, epänormaaliutesi, mustasukkaisuutesi, murhafantasiasi, valheellisuutesi, kaksinaiset ja ristiriitaiset motiivit tekojesi takana..." (Clas Andersson)
Viimein bussi tulee Beetlehemiin. Jenkit ryntäävät ulos. No mutta hienoa!
Yritän päästä fiilikseen. Amerikkalaiset ovat siellä jo, tietenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti