"Isättömät hiiret elävät pidempään...
...Tulos viittaa siihen, että koiraiden lyhyempi elinikä johtuisi vain siittiöiden kantamasta geenistä tai geeneistä.
Tutkijoiden mukaan löytö tukee teoriaa, jonka mukaan koiraat ovat tehneet evoluution aikana vaihtokaupan lisääntymiskykynsä ja elinikänsä välillä."
Monella tapaa helpottava tieto.
Eräänlaista biologista evankeliumia.
Miehet! Veljet!
Meitä on jo tarpeeksi kauan syyllistetty siitä emme jaksa hengittää yhtä kauan kuin Toinen Sukupuoli.
Että se johtuisi muka huonoista elintavoista, ja siitä ettemme ilmaise tunteita avoimesti, vaan kätkemme ne sisällemme syöpää ja sydänkohtauksia synnyttämään.
Jo riittää tuollainen puhe! Eivät hiirimiehetkään jaksa! Ei yksikään nisäkäsmörökölli jaksa!
Hiiret sekä vievät että vikisevät tunteistaan kaiken aikaa. Se mitään auta.
Eivät esim tupakoi juurikaan, paitsi jossain koeolosuhteissa, pakosta. Silti huppumiehen loukku napsahtelee koiraiden kohdalla keskimäärin aiemmin kuin naaraiden.
Kaikki on geeneissä.
Rihmasto on kuin sytytyslanka joka alkaa palaa hedelmöittymisen hetkellä, ja kun lanka on lopussa, jysähtää jossain päin elonkehoa, joka tapauksessa.
Siitä ja kuole, siitä se lähtee, elämäntyö ja -motto.
Vai pitäisiköhän tästä tehdä tasa-arvokysymys.
Miksi miehille - olivat he sitten hiiriä tai ihmisiä - jaetaan aina huonommat kortit geenikasinolla, kuin samaa palkkaa nauttiville naisille?
Haluamme paremmat rihmat! Ilman mitään kiertämiä!
Ei.
Ei tästä tule mitään.
Peli on menetetty, lanka loppunut, jysy on jo pamahtanut. Siitostehtävä suoritettu. Male dismissed.
Tutkimuksen pointti oli nimittäin että tulevien hiiri-, ihmis- ja mitä siinä välissä on, sukupolvien on saatava vain naisten geenejä, jos haluaa elää pitkään.
Jos.
Ei ole pakko.
Eihän?
--
"Piispa erotti ahvenanmaalaispapin viidennen avioeron jälkeen."
Viidesti naimisissa ollut ja yhtä monta kertaa eronnut nainen kohtasi Jeesuksen kaivolla joskus aikoja sitten (Joh.4).
Onnekseen ei piispaa sentään.
Onneksi kohtaaminen tapahtui ruohonjuuritasolla.
--
Kun nousee Pietarinkirkon kupoliin, on kuin nousisi Euroopan katolle.
En ole käynyt kirkossa sisällä ennen kupoliretkeä, joten ensimmäinen kontaktini kristinuskon kaikkeinpyhimpään tapahtuu ylhäältä käsin, silmin.
Ei pidä kieltää että ekakerta on vaikuttava, kun se kerran on sitä.
Portaat ovat kontrasti kirkon sisätilojen mykistävään perspektiivivaikutelmaan.
Mitä ylemmäs tullaan, sitä ahtaampaa on. Jokaisella portaalla ponnistelee joku. Yhä ylös yrittää.
Ylimmät metrit kuljetaan viistosti kumarassa, oikealla kädellä tukien. Edelläni hikoilee rehevä hollantilaisrouva, ja puuskuttaa kovin huolestuttavasti.
Kaikkien pyhiinnousijoiden aamuiset antiperspiraatiosuoritteet tuoksuvat epäonnistuneilta.
Kirkko on saattanut tällä porrasratkaisulla ajatella katekismusopetusta. Nyt opitaan mitä katumus on: kadun sitä että lähdin nousemaan, kadun muitakin pahuuksiani, jos selviän täältä, en enää koskaan...jne.
Rouvakulta, älä vain saa mitään slaagia, ethän. Minäkin koitan olla saamatta.
Näen mielessäni kuinka dominopalikat ryskivät portaita alas.
Misericordia Domini!
Ylhäällä ollaan, lopulta. Maisema on vaikuttava. Liian.
Haluan alas.
Se käy helpommin kuin ylös, en tiedä miksi.
--
Lopulta itse kirkossa.
Tämä on kyllä...
Itselleni toimii paremmin luterilainen ei...
Alttarikatos on... Ilmestyskirjan näkijä on luultavasti nähnyt tämän kun kirjoitti "hävityksen kauhistuksesta..."
Kauneutta on myös paljon.
Yritän erääseen sivukappeliin. Vahdit tulevat ja sanovat että tämä on vain "rukoilijoille".
Siis: Rukoileeko tässä perkeleen sirkuksessakin joku?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti