keskiviikko 9. joulukuuta 2009

9.12.2009

Maailma on niin kummallinen. Ruotsikin.
Kaikessa (esi)merkillisyydessään varsinkin Ruotsi.

IL 9.12: "Vanhoja omenoita märehtinyt hirvi häiritsi yleistä järjestystä pienessä Hölön kylässä Ruotsissa."
"Ruotsalaisten lehtien mukaan ilmeisesti vanhoista omenoista humaltunut hirvi hyökkäili ohikulkijoiden kimppuun tiistaina Hölön keskustassa sijaitsevan leipomon takaa. Poliisi hälytettiin apuun, mutta hirvi ehti lönkytellä pois."


Voi pientä Hölöä.
Joutunut tahtomattaan tapahtumien polttopisteeseen.
Tyypin on täytynyt oikein kartalta etsiä sopivan niminen paikkakunta, jonne lähteä sekoilemaan.
Ei kelvannut hirvilallille mikään -stad, -holm, -by.

Ehei.
Hölö sen olla pitää.
Hölö tai ei mitään.
Sinne menen pippaloihin, omppupomppua popsimaan.

Leipomon taakse, närmare sagt.
Siellä on siideri kypsynyt puissa juuri sopivaksi. Kiellettyähän se on, mutta on sitä ennenkin kielletyistä puista omenia syöty. Eikä koskaan ole mitään seuraamuksia tullut.

Ja jos käyminen onkin osin kesken, märehtijän pötsissäpä mäski muhii mukavasti ja siihen hiipii kivasti viipyilevä jälkimaku.

Leipomon takana on sitten hauska mylviä ja örveltää.
Pistää ranttaliksi, sätta på rantalen. Uhitella ohikulkijoille. Työntää turpa leipomon ikkunan läpi ja hirnua että "vill ha en bakelse, NUUU!"
Sen verran kaukanakin Hölö on kaikesta ettei poliisi ehdi millään heti hätiin. Varsinkin kun Palme-tutkimus syö yhä resursseja ja miestä.

Myöhemmin poliisin tiedotustilaisuudessa todetaan, että kyseinen hirvi "on vanha tuttu". Että johtolankoja on, ja että tapaus on hyvin lähellä ratkaisuaan. Poliisi vihjaa myös mahdollisuuteen että eläin olisi tullut Suomesta joko pohjoista kautta maitse, uimalla Uumajaan tai ehkä jopa Suomen-laivalla, esim Vikingin riistaviikkojen esiintyjäksi tekeytymällä!
Tässä vaiheessa ei haluta sulkea mitään vaihtoehtoja pois.
Joka tapauksessa, poliisi vihjaa, eräät olennon käyttäytymisen piirteet näyttäisivät viittaavan itänaapuriin.

Niin tai näin, myötätuntoa tuon pikku kylän kohtalo ilman muuta herättää tälläkin puolen lahtea.
Hölös sak är vår!
Hallituksessa on tiettävästi keskusteltu jopa hölölasten tilapäisestä sijoittamisesta Suomeen.
Pois kännissä hoipparoivan, elintilaa hamuavan metsän kuninkaan arvaamattomista jaloista.
Kunnes maassa on rauha taas ja Hölössäkin kaikilla luontokappaleilla rikkumattoman hyvä tahto sinsemellan.

Hovi pääsee jatkamaan hetkeksi lamaantuneita häävalmistelujaan.
Kaikki on taas niin hyvin.



Mutta!

Onko kaikki sittenkään niin hyvin?
Saman, yhden ainoan päivän aikana Mamma Natur lyö Ruotsia myös toista kautta, vielä kavalammin.

IL 9.12: "Ruotsalaiskuskin kauhunhetki: Käärme luikerteli kojelaudalle."

Liikennevaloissa kumpikin säntää pää kolmantena (käärmeellä ainoana) jalkana pakoon.
Ei tiedetä mistä se on tullut autoon.
Tjah, tiedetään kyllä mutta ei uskalleta sanoa ääneen.

Se on se sama joka houkutteli Hölön hirven omenansyöntiin...

7 kommenttia:

  1. Tätä en voinut olla lähettämättä etelä-Ruotsissa asuvalle veljelleni, sitten kun naurunkyyneleiltäni sain jonkinlaista näkymää nappäimistöön!

    VastaaPoista
  2. Ruotsin tuntijoille tämä on tietenkin tuttu juttu, mutta minulle uusi ja aivan ihmeellinen: tuli tässä taannoin dokumentti kädenväännön maailmanmestarista. Teinityttö, joka asui pienessä kylässä Ruotsin lapissa. Kylän nimi on Ensamheten ja siellä kaikki ovat sukua keskenään. Kaikki harrastavat kädenvääntöä

    VastaaPoista
  3. Kasitien varressa on viitta: Taantumus.
    Se on aina herättänyt mielikuvitukseni. En ole poikennut, mutta haluan ajatella että siellä suojeluskunta harjoittelee Aunuksen retkeä varten. Heimokansat on vihdoin yhdistettävä. Pesäpalloa pelattava. Ehkä kyykkääkin.

    VastaaPoista
  4. Minä taas haluan kuvitella, että Taantumuksessa luku- ja kirjoitustaidottomat, mutta vapaamieliset kaskiviljelijät lompsivat aamun kirkkaudessa työnsä äären. Hämärän laskeutuessa pistävät pystyyn pienimuotoiset pidot ja pimeän tullen itse jumala poimii heidät yksitellen kuin kissanpennut niskasta povitaskuunsa lepäämään.

    VastaaPoista
  5. Veli kertoi, ettö Hölön lähellä sijaitsee myös Mörkö...

    VastaaPoista
  6. Toinen näytös. Tapahtumapaikkana mörkömetsä, jonne hirvi on jolkotellut aamuyöstä. Krapulainen kruunupää istuu kurjan näköisenä kannon nokassa. Koputtaa etusorkillaan otsaansa:

    Ussshh!
    Va har ja gjort egentligen!!
    Alla är efter mej, t.o.m. polisen!!
    Vimppa omppu oli liikaa!
    Jag vill inte vara här i Mörkö skog!
    Lämna mej i fred! Jag vara i Ensamheten!

    VastaaPoista
  7. VILL vara i E.

    Sorkanväännön mm-kisat tulossa ja kaikkea.

    VastaaPoista